15: Alamäki

Perjantaina ratsastin ensimmäisen kausituntini ja asiat eivät todellakaan menneet kuten olin kuvitellut. Unelmissani olin haaveillut Cabulla ratsastamisesta ja siitä, kuinka kaikki sujuisi hienosti ja vakuuttaisin opettajani ja kaikki muutkin siitä, että olin oppinut kesällä jotakin. Päädyin kuitenkin Jolly Jumperin, vanhan tuttuni, selkään. Se ei oikeastaan ollut yllätys, olinhan päättänyt kauden tämän hevosen kanssa.

Tunnillamme oli vain kolme ratsukkoa lisäksemme, onneksemme pieniä poneja ja pieni hevonen. Tunnilla keskityimme suoruuteen. En voi sanoa, että meillä meni hyvin. En voi edes sanoa, että tunti meni välttävästi. Voin kuitenkin vakuuttaa teille, että tein selässä erittäin paljon töitä itseni kanssa ja voin myös sanoa, että yhteistyömme Jollyn kanssa parani loppulaukoissa ja niiden jälkeisissä raveissa. Tunti ei kuitenkaan mennyt hyvin ja siitä taidan syyttää sitä, että olen ratsastanut koko kesän pienillä hevosilla ja poneilla (joilla on siis pienet askeleet). Ihminenhän yleensä etsii aina syntipukin?

Tunti alkoi sillä, että Jolly kiemurteli allani lähes kirjaimellisesti vasemmalta oikeaan. Käynnissä moottoria ei ollut ja ravissa en osannut pidellä ohjia, sillä ratsastin ensimmäistä kertaa gramaanit kädessä. Tunti jatkui siten, etten osannut keventää Jollyn isossa ravissa. Kehoni heittelehti, istuntani meni etukenoon, käteni menivät kehon mukana ja vaikka mitä muuta. Sain kannustusta, kehuja ja tiukkoja kommentteja mutten saanut omaa kehoani kuriin. Voin vain sanoa jälkeenpäin, että se on todella musertavaa. Kun ei hallitse itseään. Naureskelin vitsinomaisesti välikäynneillä, että minun pitäisi varmaankiin siirtyä alkeistunneille. Olin oikeastaan tosissani.

Ravi osoittautui vaikeimmaksi askellajiksi, käynti parani pitkin tuntia vaikkemme mennytkään sitä paljoa. Laukat osoittautuivat oikein hyviksi ja sain todella mukavan kontaktin Jollyyn. Tunnilla keskityimme kuitenkin suoruuteen ja Jollyn ratsastaminen suoraksi oli vaikeaa. Lopulta sieltä tuli pari oikein hyvää pätkää ja otimme loppuraveille. Pystyin istumaan ravissa alas satulaan ja kädet pysyivät paikoillaan, jes! Sitten tunti olikin ohi ja pystyin vain huoahtamaan syvään.

Ratsastus ei ole aina helppoa. Oikeastaan elämä ei ole koskaan helppoa. Hevoset eivät myöskään ole helppoja eikä ole Jollykaan. Lauantaina sain ajatukseni kokoontumaan tunnin jäljiltä ja jos menen Jollylla ensi perjantaina aion jatkaa yrittämistä enkä aio lannistua käsistäni tai mistään muustakaan. Aion myös ratsastaa gramaanit käsissä, kuinka vaikeaa sekään sitten tulee olemaan.

Tästä kuvasta ymmärtää hyvin ongelmakohdat, kaadun eteenpäin, en pysty keventämään tasapainossa, kädet eivät pysy tasaisena ja kaiken lisäksi gramaani on löysällä ja katse maassa!

Tällä viikolla pääsen ratsastamaan perustuntini lisäksi myös korvaustunnin, jes! Mikään ei ole parempaa kuin ratsastaminen ratsastamisen perään!

P.s. mitä pidätte uudesta ulkoasusta? :)