tiistai 21. huhtikuuta 2015

50: Puomit kolisten kentällä

Puolivälissä 100. postausta kohti, yay!

Kuvista ja videoista iso kiitos Rondylle ja Sofialle!
Kuten lupasin, videoita Cabun ja minun esteratsastuksista. Odotukset olivat todella hyvin sujuneen ensimmäisen hyppykerran jälkeen suuret mutta päädyinkin tippumaan päälleni pilvilinnoista. Esteratsastus ei olekaan pitkään aikaan ollut NÄIN vaikeaa. Useamman kuukauden hyppytaito tuntui ja näkyi ja vaativa, tekninen tehtävä ei helpottanut lainkaan tunnin kulkua.


Yllä varsin havainnollistava piirros tehtävästä kokonaisuudessaan. Punaiset viivat ovat maapuomeja ja loivalla kiemuralla löytyy kaksi ristikkoa, joiden korkeus ei luojan kiitos humissut kovin korkealla.

Aloitimme maapuomisuoralla ja loivalla kiemurauralla, jolla sijaitsevien esteiden puomit olivat maassa. Cabu oli alkutunnista ihan ok, ei liian väsynyt tai painava kädelle. Kun siirryimme vähitellen tunnin tehtäviin ja rupesimme tekemään tehtäviä ratana sain huomata, kuinka vaativalla päällä Cabu oli. Se oli kaukana yhteistyökykyisestä symppisruunasta, jona sen tunnen. Cabu käyttäytyi todella kovapäisesti, jumitti ja oli jäykkä. Se oli turta vasemmalta, jolloin oikeassa kierroksessa oli todella vaikea päästä hevosen kanssa edes oikeille linjoille. Päädyimme jytistelemään useamman puomin, tötterön ja lantasaavin ylitse perjantain tunnin aikana. Selviydyimme kuitenkin jokaiselle esteelle, vaikkakin todella vinossa ja kaukana harmonisesta suorituksesta.
Lopputunnin radassa aloitimme päätyvoltilla kaartaen kiemurauralle. Kiemurauran keskellä tehtiin voltti maapuomin yli ja kaarrettiin kohti seuraavaa estettä. Rata viimeisteltiin toisella päätyvoltilla ja maapuomisuoralla. Meidän heikkoutenamme oli ehdottomasti volteilla temmon säilyttäminen ja keskivoltin jälkeen linjan säilyttäminen toiselle ristikolle juurikin sen ylettömän ulospäin puskemisen takia.


Cabulla on niin vaihtelevia päiviä , että välillä (kuten perjantaina) kaikki tuntuu niin vaikealta etten tiedä mitä pitäisi ajatella. Olisipa upeaa päästä treenaamaan Cabun kanssa useammin niin este-, kuin kouluratsastuksen saralla, jotta pääsisi yli näistä keskinäisistä vaikeuksistamme.
Perjantailta jäi sellainen fiilis, että taidamme sopia yhteen vain yhteisen kömpelyytemme takia. Täydennämme toistemme tasapainon puutetta ja tuloksena on ratsukko, joka juuri ja juuri pysyy pystyssä ja huojuu pitkin kenttää. Toisaalta, juuri siinä Cabu on opettanut minua - tasapainoni löytämisessä. Yhteinen harmonia on vain vielä, ja varsinkin tauon jälkeen, hakusessa.


Estekaudelta jäi vaikeuksien ja ihanien onnistumisten lisäksi paljon käteen. Oli ihana päästä vaihtamaan maisemaa ja hyppäämään ulos. Sain huomata omia puutteitani ja yritän taas ensi tunneilla muistuttaa itseäni niistä ja parantaa kerta kerralta. Oman tasapainon kanssa saanen taistella vielä vuosienkin päästä mutta ainakin käteni alkavat vihdoin (toki ratsusta riippuen) löytämään oman paikkansa. Jos vain oppisin istumaan satulassa ja reagoimaan eri hevosten kanssa oikeilla tavoilla niin kaikki alkaisi varmasti sujumaan jo paremmin. Cabu oli odotettua kätevämpi ja ketterämpi estehevonen ja vielä joku päivä otan sen kanssa mielelläni uusinnan esteiden parissa! Taitaa se kouluratsastus silti olla enemmän meidän lajimme ;)


Ensi viikolla pääsen jälleen mukavuusalueelleni, kouluratsastuksen puoleen. Minulla alkaa vakavamielinen treenikausi kohti seuramestaruuksia, jotka häämöttävät toukokuun puolivälissä. Yhä on vaikea kuvitella, että todella kvaalauduin sinne sillä en olisi vielä puoli vuotta osannut uskoakaan tätä todeksi. Katsotaan, miten koulutunnin lähtevät sujumaan - toivon mukaan hyvin!


Yllä pitkästä aikaa hieman videoita :) Klipeistä todella huomaa, ettei homma ollut aina täysin hallinnassa. Erityisesti jälkeenpäin Cabun kanssa aina huomaan, että ohjat ovat liian pitkät (ja että roikun hevosessa epätoivoisesti). Tätäkin on duunattu vuoden ajan mutta vieläkään en tajua sitä tarpeeksi hyvin tunnin aikana - hyi minä.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

49: Kevättä ja uutta puhtia


Tänään vietettiin kevättä Leppävaaran suunnilla!
Koulupäiväni päätyttyä ja tunnin ansaitut päikkärit nukuttuani säntäsin onnessani tallille viettämään aikaa sairaslomalta palailevan Rasmuksen kanssa. Polviongelmat ovat toivottavasti menneisyyttä tämän kevään jälkeen! Tunnit ruvetaan vihdoin siirtämään ulkokentille ja hevosten kanssa päästiin viettämään pihakiveyksille aikaa - kameran kanssa tietenkin. Vaikka Rasmus ei pahemmin kameroiden edessä poseeraamisesta piittaa saatiin siitä ja meistä tänään todella suloisia kuvia :)
 


Ihana kevätsää ja päiväunet eivät kuitenkaan olleet perjantain ainoat puhdinlähteet. Innostusta aiheutti ensimmäinen hyppytunti puoleen vuoteen ja kenelläs muullakaan kuin iki-ihanalla Cabulla. Kaksi aikaisempaa puomituntia sujuivat vaihtelevilla tuloksilla mutta vaikeudet eivät pahemmin laskeneet fiilistä. Oli kaikesta huolimatta upeaa tehdä jälleen töitä Cabun kanssa!

Estetunti lähti käyntiin ihan mukavasti, ei oikeastaan valittamista Cabussa tai itsessäni, vaikka lyhyet estejalustimet haittasivatkin omaa tasapainoani. Aloitimme neljän puomin sarjalla käyden sen läpi käynnissä, ravissa ja lopulta laukassa. Puomeja korotettiin vähitellen ja meillä oli oikeastaan vain hieman alkukankeuksia löytää yhteinen tahti ylittää puomit - tahdin löydyttyä ongelmia ei ollutkaan! Päänvaivaa aiheutti kuitenkin Cabun omat pohdinnat elämän tarkoituksesta, joka on selvästi toisten hevosten kiusaaminen. Tunnin aikana oli jos minkämoista valtataistelua meidän kesken mutta tunnin lopulla poju kuunteli minunkin mielipiteitäni vauhdin ja suunnan suhteen paremmin.


Puomien lisäksi maneesista löytyi kaksi ympyrälle asetettua ristikkoestettä, joiden korkeus ei huimaksi noussut. Tämä oli kuitenkin minulle ihan käypä juttu, sillä omat taidot tuntuivat olevan sen verran ruosteessa etten suuremmilla olisi varmaan osannut olla. Tunnin lopuksi kävimme nämä kaikki kolme osasta ratana ja Cabu oli mahtava! Oma esteistuntani oli vielä hieman hakusessa ja pääsen toivottavasti keskittymään siihen ensi perjantaina paremmin, mutta toivoa löytyy!
Cabu oli todella mukava hyppytoveri ja luotettava. Ruunan hyppytyyli oli yllättävän miellyttävä tasapainon löytyessä ja ymmärsin omaksi ihmetyksekseni nopeasti miten mukautua niihin. Kaiken kaikkiaan todella rankka, opettavainen ja mahtava tunti! Tällaista virkistävää treeniä olenkin jo pitkän aikaa kaivannut - molemmat ratsukon osapuolet olivat poikki tunnin jälkeen.


Postauksen kuvat ikuisti ihana Sofia :) Ensi perjantaina tulossa videoita estetunneilta, en malta odottaa jatkaa Cabun kanssa puuhastelua!

lauantai 4. huhtikuuta 2015

48: Elämäni hevoset 5/5

Viides hevonen onkin Cabu - ei varmaan tullut yllätyksenä?
Ja mites muutenkaan meidän tarumme olisi alkanut, kuin vahingossa? Cabu jaettiin minulle ratsastustunnille joskus 2013 loppusyksystä. Lähdin ratsastamaan sen kanssa innolla, sillä oli mageeta vaihtaa isoon, uudehkoon hevoseen. Cabu saapui Leppävaaraan saman vuoden heinäkuussa ja vaikutti jotenkin alusta lähtien sympaattiselta - alunperin minun piti alkaa hoitamaan sitä Dominikin sijasta mutta toisin kävi. Hieman pidemmän kaaren kautta Cabusta tuli 2014 tammikuussa minun hoitohevoseni, enkä ole katunut hetkeäkään.


Cabu on täydellinen omana itsenään, juntturana epätäydellisen täydellisenä suomalaisena miehenä. Se on hieman juro, hieman epäsosiaalinen, hieman hölmö ja hieman suloinen. Se oli pitkään ärsyttävä, kiusasi minua ja lyttäsi pari kertaa seinäänkin kokien saavansa tehdä mitä vain minulle. Se ei oikein osannut kunnioittaa ihmistä - pitkälle ollaan menty tapakoulutuksen parissa. Nykyään voin tehdä rakkaan ruunan kanssa melkein mitä vain huoletta ja tiedän, että voin luottaa siihen. Se rakastaa yhä omaa rauhaansa mutta tulee oikeasti vastaan, tuntuu muutenkin nauttivansa olostaan enemmän minun seurassa kun ollaan päästy kunnolla tutustumaan.

Ensimmäisiä tunteja yhdessä

Kivikkoinen tie ylettyy hoitajuuden lisäksi myös ratsastuspuolelle. Ratsastaminen on, toisinkuin muiden hoidokkieni kanssa, ollut tosi olennainen osa minun ja Cabun historiaa. Kun talvella 2013 aloitin sen kanssa oli todella vaikeaa mukautua sen töksähteleviin, isoihin liikkeisiin ja rymistelevään laukkaan. Pitkään meni toisiimme totuttelussa. Keväällä aloitettiin yhteinen kisaaminen. Keväästä 2014 on vuosi ja pitkän, upean vuoden aikana ollaan kisattu viidet yhteiset kisat. Kisat ovat menneet hyvin ja huonosti, samanlaisia fiiliksiä on jäänyt tunneiltakin. Cabu on upea ratsastaa, vaikka onkin vaikea, ja sen kanssa on mahtavaa vaikeinakin päivinä. Nyt, usean kuukauden tauon jälkeen olemme päätyneet takaisin yhteen ja aloittaneet yhteisen uuden harrastuksen: esteratsastuksen. Ensi perjantaina saattekin postausta ensimmäisestä kunnon hyppykerrasta ;) !

Cabun ensimmäinen tunti Leppävaarassa ilman satulaa, hienosti pärjättiin ponien seassa leikkiessä!


Cabun kanssa on niin paljon upeita muistoja. Upeita tunteja, yhteisymmärryksen tunteita, onnistumisia ja rentoja löhöilyhetkiä. Cabu on elämäni hevonen. Pitkään mietin tämän haasteen saatuani, kuka oikeasti on elämäni hevonen mutta nyt se on aika selvää.
Tämän ison, ihanan juntin kanssa on toivottavasti vielä pitkä yhteinen taival tallattavana mutten malta odottaa <3


Mitä piditte näistä postauksista? Minusta niitä oli aivan mahtava kirjoittaa ja ennenkaikkea muistella ihania menneitä ja haaveilla tulevaisuudesta :) !

perjantai 3. huhtikuuta 2015

47: Elämäni hevoset 4/5

Kaksi viimeistä haastehevosta olivat minulle helppoja valintoja - itsestäänselvyyksiä. Ensimmäisenä esittelyyn pääse iki-ihana, todella rakas hoitohevoseni Rasmus.


Aloitin Rasmuksen hoitamisen 13.11.2013 muutaman kuukauden entisen hoitohevoseni Dominikin lähdön jälkeen. Minulle on vieläkin epäselvää, miten kykenin elämään ne kolme lähes kolme kuukautta vain yhdellä tallikerralla viikossa. Kun Rasmusta tarjottiin minulle hoidettavaksi otin sen mielelläni, tietämättä siitä tosin juuri mitään. Olin  ratsastanut sillä muutaman kerran ennen sitä ja nähnyt sen kisoissa - siinäpä se.



Rasmus osoittautui aivan ihanaksi ruunapojuksi. Taisin jo ensimmäisen hoitopäivän jälkeen hehkuttaa sitä. Toisin kuin rauhallinen Domani tai ujosteleva Dominik, Rasmus oli todella aktiivinen ja läheisyydenkaipuinen. Se häselsi paljon, käyskenteli karsinassaan ja maistoi kaikkea. Sen hoitaminen oli samaan aikaan ihanaa, helppoa ja vaikeaa.


Rasmuksen ja minun arki lähti todella hyvin pyörimään jo alusta lähtien. Pieni rautias oli niin ihana, niin läheinen ja sen seurassa oli mahtavaa puuhata. Oli kuitenkin paljon opittavaa (meillä molemmilla). Kaikessa aktiivisuudessaan Rasmus osasi myös olla rasittava silloin kun sitä ei saanut rauhoittamaan, eikä se osannut seistä ovella paikallaan. Taistelemme yhä välillä karsinan ovella seisomisesta - siellä käytävällä kun olisi niin paljon kaikkea katseltavaa ja haisteltavaa.



Hieman yli vuodessa Rasmuksen ja minun keskinäinen luottamus on kasvanut ja kasvanut eikä inhottavia takapakkeja ole ollut muutamien hevosen sairasteluiden lisäksi. Viime vuoden lopulla sain hoitaakseni kolme ruunan hoitopäivää kuudesta ja suuri määrä yhdessäoloaikaa oli upeaa. Pystyn luottamaan Rasmukseen ja minusta oikeasti tuntuu, että sekin pitää minusta yhtä lailla. Se kun tuntui alkuvaiheessa pitävän kaikista yhtä paljon ollessaan niin sosiaalinen.

Rasmus on mulle nykyään aivan korvaamaton ystävä. Voin sanoa, että rakastan sitä koko sydämestäni. Se piristää mun päiviäni, viihdyttää sympaattisilla rakkaudenosoituksillaan ja puuhasteluillaan ja sen kanssa on ihana olla. Ratsastushistoriaa meille on kertynyt vain muutamien kertojen verran, osa ennen hoitajuutta, mutta nekin kerrat ovat olleet aivan mahtavia. Erityisesti yhteiset joulukatrillit ja viime kesän hubertus ovat olleet ikimuistoisia. Tulevaisuus on meille avoinna ja toivottavasti vielä pitkään yhteinen - tästä hevosystävästä en hevillä luovu.



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

46: Elämäni hevoset 3/5

Seuraavan elämäni hevosen valitseminen oli vaikeaa. Oli vaikea päättää niin monen ihanan hevosen joukosta se, kenellä on ollut minulle eniten merkitystä. Päädyin kuitenkin erääseen kirjavaan lempeään jättiin, joka on bloginkin puolella tullut varsin tutuksi viime vuoden vakioratsunani.

Kolmantena haastehevosena esittelen siis Jolly Jumperin - hevosen, josta on aivan vahingossa tullut minulle tärkeä.


Muistan kun Jolly saapui tallillemme ja kuinka vaikealta ja pelottavalta hevoselta se näytti. Se oli epävarma, iso ja haparoi arkipäiväisissäkin asioissa, se säikkyi tunneilla ja liiteli aivan omiin suuntiinsa. Ajattelin, että toivottavasti en joudu ratsastamaan sitä, se vaikuttaa niin vaikealta.
Ajan kanssa Jolly tottui kuitenkin tunneilla kulkemiseen ja rauhoittui. Eihän se vieläkään tasainen ja helppo tuntsari ole, mutta jo paljon parempi.

c) Elina Pellosniemi 
Edetessäni itse yhä paremmaksi ja tasaisemmaksi ratsastajaksi itsekin, aloin katselemaan Jollya uudelta kantilta. Näin kuinka upeasti se liikkui ja kuinka sävyisä se oikeasti oli. Rupesin ajattelemaan, että olisihan sitä aika mukava kokeilla mutta ei siitä varmasti tulisi mitään. Viime vuoden toukokuun alussa menin kuitenkin normaalisti perjantaina tallille ja mitä sainkaan listassa nähdä - Jollyn nimen omani perässä! Totta puhuen se ilta meni paniikinsekaisissa fiiliksissä.

Kuva toiselta yhteiseltä tunniltamme

Ensimmäinen yhteinen tuntimme oli hirmu vaikea. En pysynyt Jollyn liikkeissä mukana ja se hermostui jokaisesta ylimääräisestä hallitsemattomasta heilahduksestani lisäten vauhtia, joka sai pakan leviämään kyllä pahemman kerran useaan otteeseen tunnin aikana. Kuoppainen alku ei kuitenkaan säikäyttänyt minua, vaan halusin jo ensimmäisen kerran jälkeen kokeilla uudestaan, josko ilman alkujännityksiä sujuisi paremmin.
Seuraavalla tunnilla sain kuin sainkin Jollyn jälleen ratsukseni mutta tällä kertaa menimmekin ulkona maneesin sijasta. Ne olivat kevään ensimmäisiä ulkotunteja ja Jolly tuijotteli kaikkea ihmeissään, mennen jälleen kovaa ja altani pois. Tunti oli suoraan sanottuna aikaisempaa vaikeampi.



Viime toukokuusta on päästy todella pitkälle. Noista tunneista lähtien olen ratsastanut Jollylla lähes joka perjantai, vaihtaen siinä välissä toki muutamaan otteeseen ratsua vaihtelun ja pakon edessä. Joka kerran jälkeen olen jäänyt innolla odottamaan seuraavaa perjantaita, vaikka Jolly olisi ollut kuinka vaikea ja muutamaan otteeseen pelottavakin. Varsinkin viime talvena sillä oli useasti todella paljon energiaa ja saatoin tulla alas selästä ja huomata, etten ollut koko tunnin aikana hengittänyt ja käsiin sattui pitelemisestä. En kuitenkaan koskaan alkanut pelkäämään Jollya.

Hymy herkässä :)


Jollyn ja minun viimeiset yhteiset tuntini tänä talvena olivat useasti upeita.
Aivan huomaamattani, Jollysta oli tullut todella iso osa ratsastustani ja perjantaisten ratsastustuntien piristys. Opin olemaan sen liikkeissä, säpsähtelyissä, opin rentoutumaan ja olemaan tasaisempi. Sillä ilman tasaisuutta ja rauhallisuutta Jollyn kanssa on turha yrittää mitään. Jollyn kanssa opin rohkeaksi ja paremmaksi - tulen aina muistamaan sen kaikki tempaukset ja aivan upeat yhdessä koetut onnistumisen hetket. Jollyn kanssa olen todella useasti huomannut ratsastavani todella onnessani - ruuna saa minut omalaatuisuudellaan ja sympaattisuudellaan iloiseksi ja sen kanssa on aina mahtavaa tehdä töitä, sillä se yrittää niin kovasti.