57: Minne tie vie

Sen ainakin tiedän, että tie vie aina vain lähemmäksi omia syksyn ylioppilaskirjoituksiani. Terveiset siis täältä terveystiedon kirjan takaa, rakkaat lukijani. Kesäloma lähestyy loppuaan ja pian palataan arkeen myös ratsastusten puolesta. En malta odottaa kausituntien alkamista :) On sitä lihaan ja vereen heppatyttö odotellut treenejä jo pitkään.

Hieman helpotusta odotteluun sain kuitenkin tänä tiistaina. Pääsin ratsastamaan talutuksiani pois ja menin tunnin kelläs muullakaan kuin Ruusalla! Tunti oli ihana ja virkistävä, vaikka Suomen hallitsematon ilmasto päättikin osoittaa hieman hellettä Leppävaaraan.
Lämpöisän seisovan ilman ansiosta minulta ja Ruusalta olivat mehut poissa jo puolessa välissä tuntia ja on alakanttiin sanoa, että tunti meni osittain löysäillessä. Hevosesta vaikea löytää reippautta, kun ei ensinnäkään itse ole tarpeeksi reipas ja aurinko paahtaa. Siitä huolimatta tunti oli juuri mitä kaipasin ja kaikkea mitä odotinkin. Ruusa oli lopputunnista toimiva ja se sujuvuuden tunne korvasi kaikki vaikeudet.

Erilainen ja mahdollisesti kiireinen syksy tuo tullessaan kuitenkin muitakin muutoksia, kuin abivuoteni loppukirjoitukset. On aika jälleen hyväksyä pakollinen ja luopua eräästä rakkaasta hevosesta, nimittäin Cabusta. Olen tämän tiennyt jo pitkään, tiedostanut ettei elämääni mahdu niin paljoa ratsastusta ja hevosia juuri nyt kuin aiemmin mutta pitkitin päätöksen tekoa. Koulunalkamisen kuitenkin häämöttäessä eteenpäin ja syyskauden alkamisen takia jouduin kuitenkin tekemään soiton tallille ja luopumaan Cabun hoidosta.

Cabusta tuli minulle todella tärkeä vuoden 2014 kuluessa. Koimme niin hurjasti yhdessä niin lyhyessä ajassa, että sitä vähemmästäkin kiintyy toiseen. Kun aloitin hoitamaan Cabua tammikuussa 2014 en epäillyt päätöstä hetkeäkään. Se tuntui niin oikealta.
Cabu osoittautui typeräksi, itsepäiseksi ja epäsosiaaliseksi rähjäksi. Hoitaminen ei alkanut lainkaan niin sulavasti kuin aiempien hoitohevosteni kanssa. Cabu testasi hermojani niin ratsailla kuin karsinassakin, veteli minua ympäri tallipihaa ja harvoin kunnioitti käskyjäni. Jossain vaiheessa yhteiseloamme kaikki kuitenkin loksahti paikalleen. Opin ymmärtämään Cabua ja se minua, tämä näkyi myös ratsastuksessa ja sijoituimme me kerran kisoissakin.

Yhtäkkiä vastassani karsinassa ei ollutkaan nurkassa nyhjäävä luimiva ruuna vaan hörössä tuloani katsova söpöläinen. Cabusta kuoriutui hetken kärsivällisyyden jälkeen todella ihana poju, joka ei tietenkään vieläkään ollut syliin tuleva tai pusuja antava mutta omana itsenään aivan hurmaava hevonen.

Sitten kaiken täytyikin jo loppua. Tämä kesä 2015 oli Cabun kanssa hauskaa ja sujuvaa aikaa, vaikken sitä paljoa ehtinyt hoitaakaan. Jään kaipaamaan yhteistä arkeamme mutta tiedän, että ruuna ei pääse minusta kokonaan eroon. Se on vielä Leppävaarassa niinkuin minäkin. Aion päätyä sen selkään vielä jollain konstilla ja ken tietää, ruveta hoitamaan sitä uudestaan vielä joskus myöhemmin. Nyt kuitenkin, Cabun ja minun tiet eroavat. Ja vaikka tiemme kuuluisivatkin eroon lopullisesti on minulla tuhat iloista, rakasta ja upeaa muistoa tämän hevosen kanssa.

20.07.2015 oli meidän yhteinen hoitopäivä ja se oli iloinen päivä. Otimme Sofian kanssa näitä ihania kuvia, oikeastaan upeimpia kuvia minusta ja Cabusta koskaan. Cabu kun on yleensä kameran edessä hieman hakoteillä mutta nyt se poseerasi. Hieno poika <3