tiistai 24. marraskuuta 2015

Se tyttö kamera kädessään

Ajattelin blogiani yksi päivä. Mitä tänne haluan ja mitä te satunnaiset lukijat saattaisitte haluta. Mietin kameraani, objektiivejani ja kuviani. Uudistimpa kuvasivustonikin sopimaan blogiin. Melankolinen harmaansinertävä teema tuntui sopivan niin tunnelmaan kuin vuodenaikaankin. Eksyin selailemaan vuoden 2014-kansioita. Kamerani kädenjälki oli kaunista katsottavaa ja täydellisessä valotuksessa, vehreässä kesäsäässä otetut kuvat lämmittivät mieltäni ja aiheuttivat pahemman nostalgiatunteen.
Asiahan on ollut nyt vuoden verran sellainen etten ole toimivaa kameraa omistanut. Tai oikeastaan ongelma on objektiiveissani, jotka ovat täysin mäsänä. (Hyvä minä.) Valitettavasti ongelmaan ei ole nopeaa ratkaisua, sillä kameravarusteiden hinnat ovat pilvissä eikä niihin ole opiskelijabudjetilla varaa.

Jäin kuitenkin katselemaan kuviani, niin vanhoja ja uusia. Mietin vanhoja kameroitani, jotka ovat piilossa jonkin laatikkoni viimeisessä nurkassa. Huomasin valokuvaamiseni kehityksen ja jäin ajattelemaan sitä. Ehkäpä voisin kirjoittaa valokuvaamisesta. Kamera on kuulunut elämääni ja pieneen kätöseeni jo yllättävän kauan. Sain käyttööni Canonin pikkupokkarin vuonna 2008 ja siitä lähtien unelmoin upeasta järjestelmäkamerasta. Unelmani toteutui vuonna 2012 kun joululahjapaketista paljastui Nikon D3100 ja kaksi kittiobjektiivia. Alusta asti olen hakeutunut kamera kädessä ennemmin luontoon ja eläinten luo kuin ihmisten seuraan. Siksi en olekaan kovin taitava ihmiskuvaaja. Hevoset ovat ehdottomasti olleet pääaiheena kuvissani jo hyvin kauan ja niitä onkin mieluisinta kuvata.

Nyt ajattelinkin listata kuvia, joista olin ylpeä niin aikoinaan.

2008


2009


2011
 

2012





2013


 2014

2012-2013 oli valokuvaamiseni kulta-aikaa. Kamera oli ehjä, upea ja fantastinen ja kulki mukanani kaikkialle. Olin paljon tekemisissä hevosten kanssa ja tallilla kokoajan - kuvasaldoa kertyi siis runsaasti.

torstai 19. marraskuuta 2015

Ajatuksia kirjoittamisesta, joulusta ja maailmasta



Jokainen meistä kohtaa umpikujia elämässään ennemmin tai myöhemmin. Jokainen meistä löytää kuitenkin aina tien ulos labyrintistä - tie saattaa avautua silmiemme eteen hitaasti tai ilmestyä tyhjästä. Minä näen umpikujan, jonka sumuisa horisontti valkenee. Näen edessäni paljon tulevaisuutta, olenhan elämäni muutoskohdassa ja kaiken uuden alussa. Seuraavat vuodet tulevat olemaan kaikkea muuta kuin olisin koskaan voinut kuvitella, vaikken vuosien sisältöä vielä tiedäkään. Sama vanha, tuttu ja turvallinen arki saa kuitenkin väistyä.

Joulu on tulossa. Se lämmittää minun, joulua rakastavan ja talven lämpöä ihailevan ihmisen sydäntä. En malta odottaa lumihiutaleiden tuntua hiuksissani, pirun liukasta maata jalkojeni alla, lahjojen paketoimista ja joulukuusen tuomista kotiin. Käteni syyhyävät jo jouluvalojen, glögin ja pipareiden suuntaan ja pikkujoulutkin ovat jo ovella. Joululaulut ovat kuuluneet soittolistaani olennaisesti jo usean kuukauden ajan.

Minun on ollut vaikea pitää yllä tätä blogia, sillä elämässäni on tapahtunut niin paljon. Olen ollut yksin ajatusteni kanssa, eivätkä ne ole lähteneet liikkelle ennenkuin loppusyksystä ja viime viikkojen aikana. Olen sallinut itseni unelmoida ja edessäni minua odottaa valoisa tulevaisuus, vaikkei se olekaan välttämättä täällä. Kun hyväksyy tulevaisuuden ennalta-arvaamattomuuden pääse jo aika pitkälle. Vaikka lähtö tulee olemaan vaikeaa tiedän, että minun täytyy tehdä se. Pyöräni tahtovat lähteä liikkeelle, kehitystä ei voi tapahtua jos jumittaa tyhjäkäynnillä vuosi tolkulla.

Maailma on samaan aikaan liikkunut eteen, taakse ja pysynyt paikallaan. Tapahtumat tuolla suuressa maailmassa, meidän pienen Suomemme ulkopuolella, ovat saaneet minut myös mietteliääksi. Oma tulevaisuuteni on hyvin sidonnainen muun maailman tulevaisuuksiin. Terrorismi ja sodat ovat saaneet meidät unohtamaan kaiken hyvän maailmassa mutta minä haluan uskoa ystävyyteen, rakkauteen ja rauhaan. Kuulunkohan mahdollisesti sittenkin 80-luvulle 50-luvun sijaan?

Lopetan tämän, monen mielestä turhalle tuntuvan kirjoituksen, yhden lempilauluni sanoihin:

Have yourself a merry little Christmas,
Let your heart be light
From now on,
our troubles will be out of sight

tiistai 20. lokakuuta 2015

60: (Syys)loman tarpeessa



Itse sain jo lomastani nauttia mutta viimeaikoina on tuntunut siltä, että myös blogin kirjoittamisesta tarvitsee aikaa pois. Lomalle menossa? Eiköhän tässä olla blogin kanssa oltu lomilla jo jonkun aikaa, eiköhän sen jo kirjoittamisaktiivisuudestani huomaa.

Tauko on määrittelemättömän pituinen, kirjoitan kun ehdin ja on jotain mielenkiintoista sanottavaa. Saatte ehdotella erilaisia aiheita, jos teitä kiinnostaisi vaikkapa tietää minun mielipiteitäni joistain asioista! Olen avoinna ehdotuksille, josko niiden avulla löytäisin taas kirjoitusintoni.

Viime viikkoina on ollut monenlaista ratsua ja kisoissakin ehditty käydä pyörähtämässä. Kisaratsuna oli Rasmus ja muina ratsuina on ollut Rasmuksen lisäksi Bonoa ja Pik Leonia eli tuttavallisemmin Leiskaa. Tässä vähän kuvia fiilistelyn puolesta viime viikoilta.

Pik Leon ja vastalaukkatreenit
Rasmus & Helppo B A1 - 2/3 sijoitus ja 59%
Bono
Kivaa syksyä kaikille! <3

lauantai 12. syyskuuta 2015

59: Kahden vuoden jälkeen?

 Kaikki pahoitteluni postaustauosta mutta voin perustella sen abivuoden kiireillä ja ylioppilaskirjoituksilla ;) !

Uusi syyskausi on tuonut ratsuiksi vanhoja tuttuja - Cinderellan jälkeen Bonon ja Rasmuksen. Yksi sana, wau. Muutaman tunnin aikana on ehtinyt tehdä niin paljon, ymmärtää niin monta asiaa ja löytää niin monta erilaista fiilistä. Vastalaukkoja, etuosakäännöksiä ja ihan uusia tunnelmia!

Viimeisin ratsu kahden tunnin aikana on ollut kukas muukaan kuin iki-ihana Rasmus! Lähes tasan 2 vuotta sitten ratsastin hepalla viimeksi, ennenkuin pääsin tähän paremmin hoitohevosena tutustumaan, ja sinä aikana on kumpikin oppinut kyllä roimasti maailmasta. Istahtaminen viime perjantaina ruunapojun selkään oli aikamoinen kulttuurishokki kuten Bonon ja Cinderellankin kanssa. Rasmus oli kaikkea mitä muistin sen olevan - jäykkä, vino ja yllättävän urautunut - mutta myös paljon muuta. Sen kanssa oli kaikista vaikeuksista ja hitaista totutteluista huolimatta hirmu hauskaa puuhastella ja tänä perjantaina meni jo paljon paremmin.On hän niin sympaattinen ja rakas <3

Vuonna 2013, ekoja yhteisiä ratsastuskertoja
Muutaman vuoden takaa muistan Rasmuksen  nuorena ja häslänä. Se oli hieman rauhaton, hieman hukassa ja hieman tasapainoton. Itse olin yhtä keskeneräinen ja keskinäinen yhteistyö oli aika sekavaa. Rasmus oli mielestäni silloin vaikea hevonen - laukannostot olivat vaikeita ja epätasapainoisia ja meno muutenkin aika keskinvertaista. Kummallakin on tapahtunut paljon muutosta eteenpäin ja hyvä niin!

Vauhdikasta menoa vuoden 2014 hubertusratsastuksesta
Kahdessa vuodessa Rasmuksesta on kuoriutunut hirmu upea hevonen ja olen saanut todistaa tätä sen viereltä hoitajan roolissa. Siitä on tullut minulle todella tärkeä ja olen nähnyt kuinka se on kehittynyt huimasti, oppinut uutta ja saanut paljon uusia lihaksia, voimaa ja upean kaulan ja muodon. Ratsastamaan en ole päässyt ennen tätä päivää muutoin kuin hubertuksessa ja jouluratsastuksissa ja odotus on kyllä palkittu vihdoin. Paljon on molemmilla vielä opittavaa mutta että on kuitenkin kehitytty!


Oma kehitykseni on selvästi antanut Rasmuksen ratsastukseen selvempää näkökulmaa. Hevosen tunteminen ennestään auttaa myös paljon enemmän kuin olisin kuvitellut. Osaan suhtautua Rasmuksen luonteeseen ja oikkuihin ja ennakoida sen pelleilyjä. Huomaan sen olotilat ja tajuan millaiseen toimintaan se reagoi parhaiten. Paljon on kuitenkin vielä parannettavaa.

Vastalaukat tänä perjantaina saivat ponipojan hirmu innokaaksi ja sitä kautta kontrolli katosi täysin. Lopputunti kuluikin siinä, että yritin saada kierroksilla kulkevan hevosen kuulolle ja keskittymään. Vaikeuksia aiheuttavat myös rauhallisen ja rennon temmon löytäminen, joskin ravin tahti oli tänään jo parempi. Huomasin ensimmäisellä yhteisellä tunnilla, kuinka kokoajan hieman pyrin aktiivisempaan raviin enkä ymmärtänyt, että Rasmus reagoi vain kiirehtimällä entistä enemmän. Ehkäpä nämä virheet ajan kanssa etenevät parempaan suuntaan ;)

<3
Yleisesti fiilis on mahtava, että pääsee Rasmuksen kanssa ratsastamaan. Rakkaan ja tutun hevosen kanssa on aina hyvä puuhastella ja ehkäpä meidän yhteistyömme kukoistaa myös ratsailla jonain päivänä! Postausta pääsi kuvittamaan ihanat vanhat yhteiskuvat.

lauantai 15. elokuuta 2015

58: Tuhkimotarina

 Hyvää huomenta ja päivää! Kesäloma on ohi, arkeen on palattu ja koulu kuten myös syyskausi on saatu aloitettua. Aamuherätykset ja läksyt aiheuttavat vielä paheksuntaa mutta ratsastuksen palautuminen viikkorytmiini on ollut odotettu muutos. Kauan kaivatut ratsastustunnit ovat lähteneet hyvin käyntiin "uudenvanhan" tutun, prinsessatamma Cinderellan, kanssa. Perjantaina ratsastin tammalla kolmatta kertaa sitten viime talven, jolloin tamman kanssa saatiin tehdä töitä kahden tunnin ajan. Pakko sanoa, että harvemmin olen näin lyhyessä ajassa niin myyty kuin olen. Cinderella on osoittautunut todella lupaavaksi, mukavaksi ja yhteistyöhaluiseksi nuoreksi hevoseksi. Sillä on kaiken lisäksi vieläpä liikettä ja omia oikkujaan, joita ilman hevoset tuskin olisivat yksilöinä yhtä kiinnostavia.


Viime viikon perjantaina pääsimme maastoilemaan upeana kesäiltana, jolloin lämpimät auringonsäteet siivilöityivät koivupolun oksien lomasta hiekkatielle. En olisi voinut kuvitella parempaa ajankohtaa maastoreissulle ja ratsastus olikin ihana pako tulevasta koulunalusta ja viimeisen lukiovuoden stressaamisesta.


Tänä perjantaina oikea treenaaminen alkoi kunnolla ja työnteon määrä palautti minut euforioistani maanpinnalle. Kauden aivan ensimmäinen tunti oli ollut vaativa, sillä olin ratsastanut kesän aikana kahdesti ja istunut niin ison ja hontelon hevosen selässä viimeksi useita kuukausia sitten. Tunsin itseni oudoksi ja kömpelöksi Cinderellan selässä puhumattakaan hevosesta, joka kiemurteli allani kuin käärme eikä rauhoittunut epätasaisuuteni ansiosta. Nyt perjantaina kaikki parani kuitenkin, sillä löysin työtahtini ja keskittymiskykyni. Pystyin keskittymään itseeni, hevoseen ja käyttämään hyödyksi oppimaani, jonka olin ehtinyt kadottaa otteestani kesällä. Oli ihanaa huomata, kuinka itsensä ja hevosen yhteinen työnteko löysi yhteisen tahdin ja sävelen ja tamma parani tunnin edetessä aste kerrallaan. Lopputunnista en osannut olla muuta kuin todella tyytyväinen.


Uusi kausi tuo kuitenkin myös uusia haasteita hyvästä tunteesta huolimatta. Aion puskea itseäni pidemmälle tunti tunnilta puhumattakaan opettajan asettamista tavoitteista ja siitä, millaisia paineita asetan itselleni. Tahtonani ja tarkoituksenani on kuitenkin löytää yhä parempi, yhtenäisempi kuva siitä, miten hevosta voi ratsastaa parempivointiseksi ja toimivammaksi. Ehkäpä tämän kauden aikana löydän jopa oman tasapainoni, jolloin voin paremmin auttaa hevosia. Aivan uudistuneella puhdilla ja innolla olen siis lähtemässä tähän kauteen, jokaisen tunnin jälkeen alan taas odottamaan innolla seuraavaa ja mitä mieluummin jaan treenikerrat Cinderellan kanssa, joka tunti tunnilta tuntuu upeammalta hevoselta ja hauskemmalta persoonalta.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

57: Minne tie vie

Sen ainakin tiedän, että tie vie aina vain lähemmäksi omia syksyn ylioppilaskirjoituksiani. Terveiset siis täältä terveystiedon kirjan takaa, rakkaat lukijani. Kesäloma lähestyy loppuaan ja pian palataan arkeen myös ratsastusten puolesta. En malta odottaa kausituntien alkamista :) On sitä lihaan ja vereen heppatyttö odotellut treenejä jo pitkään.

Hieman helpotusta odotteluun sain kuitenkin tänä tiistaina. Pääsin ratsastamaan talutuksiani pois ja menin tunnin kelläs muullakaan kuin Ruusalla! Tunti oli ihana ja virkistävä, vaikka Suomen hallitsematon ilmasto päättikin osoittaa hieman hellettä Leppävaaraan.
Lämpöisän seisovan ilman ansiosta minulta ja Ruusalta olivat mehut poissa jo puolessa välissä tuntia ja on alakanttiin sanoa, että tunti meni osittain löysäillessä. Hevosesta vaikea löytää reippautta, kun ei ensinnäkään itse ole tarpeeksi reipas ja aurinko paahtaa. Siitä huolimatta tunti oli juuri mitä kaipasin ja kaikkea mitä odotinkin. Ruusa oli lopputunnista toimiva ja se sujuvuuden tunne korvasi kaikki vaikeudet.


Erilainen ja mahdollisesti kiireinen syksy tuo tullessaan kuitenkin muitakin muutoksia, kuin abivuoteni loppukirjoitukset. On aika jälleen hyväksyä pakollinen ja luopua eräästä rakkaasta hevosesta, nimittäin Cabusta. Olen tämän tiennyt jo pitkään, tiedostanut ettei elämääni mahdu niin paljoa ratsastusta ja hevosia juuri nyt kuin aiemmin mutta pitkitin päätöksen tekoa. Koulunalkamisen kuitenkin häämöttäessä eteenpäin ja syyskauden alkamisen takia jouduin kuitenkin tekemään soiton tallille ja luopumaan Cabun hoidosta.


Cabusta tuli minulle todella tärkeä vuoden 2014 kuluessa. Koimme niin hurjasti yhdessä niin lyhyessä ajassa, että sitä vähemmästäkin kiintyy toiseen. Kun aloitin hoitamaan Cabua tammikuussa 2014 en epäillyt päätöstä hetkeäkään. Se tuntui niin oikealta.
Cabu osoittautui typeräksi, itsepäiseksi ja epäsosiaaliseksi rähjäksi. Hoitaminen ei alkanut lainkaan niin sulavasti kuin aiempien hoitohevosteni kanssa. Cabu testasi hermojani niin ratsailla kuin karsinassakin, veteli minua ympäri tallipihaa ja harvoin kunnioitti käskyjäni. Jossain vaiheessa yhteiseloamme kaikki kuitenkin loksahti paikalleen. Opin ymmärtämään Cabua ja se minua, tämä näkyi myös ratsastuksessa ja sijoituimme me kerran kisoissakin.

Yhtäkkiä vastassani karsinassa ei ollutkaan nurkassa nyhjäävä luimiva ruuna vaan hörössä tuloani katsova söpöläinen. Cabusta kuoriutui hetken kärsivällisyyden jälkeen todella ihana poju, joka ei tietenkään vieläkään ollut syliin tuleva tai pusuja antava mutta omana itsenään aivan hurmaava hevonen.


Sitten kaiken täytyikin jo loppua. Tämä kesä 2015 oli Cabun kanssa hauskaa ja sujuvaa aikaa, vaikken sitä paljoa ehtinyt hoitaakaan. Jään kaipaamaan yhteistä arkeamme mutta tiedän, että ruuna ei pääse minusta kokonaan eroon. Se on vielä Leppävaarassa niinkuin minäkin. Aion päätyä sen selkään vielä jollain konstilla ja ken tietää, ruveta hoitamaan sitä uudestaan vielä joskus myöhemmin. Nyt kuitenkin, Cabun ja minun tiet eroavat. Ja vaikka tiemme kuuluisivatkin eroon lopullisesti on minulla tuhat iloista, rakasta ja upeaa muistoa tämän hevosen kanssa.


20.07.2015 oli meidän yhteinen hoitopäivä ja se oli iloinen päivä. Otimme Sofian kanssa näitä ihania kuvia, oikeastaan upeimpia kuvia minusta ja Cabusta koskaan. Cabu kun on yleensä kameran edessä hieman hakoteillä mutta nyt se poseerasi. Hieno poika <3

tiistai 7. heinäkuuta 2015

56: Lomaterveiset

Kuten kerkesin aiemmin varoittelemaan, päätyi blogi kesätauolle. Kesän aikana ei ole paljoa hevospuolella tapahtunut, joten raportoitavaa ei ole blogiin löytynyt. Nyt päätin kuitenkin kerätä itseni niskakarvoistani ja kirjoittaa teille kesäkuulumisia kootusti näiltä muutamalta menneeltä kuukaudelta.


Kesä on kulunut ystävien, perheen, Rasmuksen ja Cabun ja kesätöiden seurassa ja tulevaisuutta ajatellessa. Ratsastamaan en ole päässyt tilaustunnin jälkeen ja ratsastustauko piinaa minua. Onneksi syyskausi on alkamaisillaan ja sain mahdollisuuden jatkaa Leppävaarassa vielä! En malta odottaa kuun lopulla alkavia tunteja. Ratsastustaukoa edistää myös se, että päätin viime viikolla satuttaa ranteeni. Turha siis kuvitella ottaa edes irtotunteja nyt ennen kauden alkamista, valitettavasti.

Mun rakkaat kesäpossut <3

 Näitä kahta kesäistä ruunarautiasta en ole päässyt hoitamaan kuin kerran viikossa. Sekin on onneksi riittänyt, ainakin niiden kanssa on päässyt nauttimaan kesästä nurmella. Molemmilla menee mahtavasti. Cabusta on kesän ja kevään aikana tullut paremmin käyttäytyvä kuin Rasmus ja se ihmetyttää minua mutta samalla Cabun kanssa on ollut mahtavaa puuhata. Se on niin sympaattinen sellaisten ihmisten seurassa, joista se välittää ja se todella on kuin suomalainen mies. Ei puhu paljoa mutta kun sanoo tai tekee jotain sillä on merkitystä. Rasmus sen sijaan on oma häslä itsensä mutta  on alkanut rymyämään ruoholla. Sille pitää todellakin pitää nyt kunnon kunniotusleiri.


Kun kesätöiltäni ja tallilla kipittämiseltäni ehdin, valmistaudun tulevan syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Toden totta, kyllä jännittää. Viime viikkojen aikana olen yrittänyt paneutua tulevaisuuteni miettimiseen entistä enemmän. En tiedä vielä, mitä lukion jälkeen tapahtuu mutta mielenkiintoiset mahdollisuudet ovat kyllä nostattaneet lukuintoa ja halua menestyä aineissa joita olen valinnut syksyllä kirjoittaa!

Eipä minulla muuta, syksyä odotellessa. Hyvää loppukesää kaikille teille lukijoille ja toivotaan, että säät meitä vielä suosivat! Nyt on hieman pilvistä mutta kyllä se lämmin aurinko sieltä vielä paljastuu. Palailen blogin pariin mitä luultavimmin vasta syyskauden alettua.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

55: Rautakanki ja tumma tamma

Tiistaina tieni vei Vihtiin, tuttuihin maisemiin mutta uuden ratsun pariin. Edessä oli pitkään kaivattu ratsastustunti, kesän jälkeen en ole hevosen selkään päässytkään. Ratsukseni valikoitui Doris-niminen tamma, tummanruunikko kaunotar ja kuulemani mukaan todella taitava esteratsu ja rusettihai.

c) Vihdin ratsutalli fb
Kaikki allaolevat kuvat Veeran käsialaa!
Odotukset eivät olleet korkealla, onhan takana esteiltä taukoa monta kuukautta ja uudella hevosella ratsastaessa eteen sattuu ties minkälaisia vaikeuksia. Doris yllätti kuitenkin positiivisesti olemalla samaan aikaan haastava mutta hyvin opettavainen ratsu.

Hyppäsimme tunnilla mukavaa pientä rataa, jossa oli paljon hauskoja suunnanvaihdoksia ja linjoja. Niissä joutui oikeasti keskittymään ja minäkin, tunnetusti hieman ruosteessa oleva ja kaavoihinsa kangisunut esteratsastaja saatoin löytämään ihan uusia fiiliksiä. Lopputunnista saatoin jopa tuntea itseni fiksuksi esteradalla ja vaikka tunti menikin totutellessa tammaan ja etsiessä sen säätöjä. Alkuvaikeuksien jälkeen löydettyäni oman tasapainoni alkoi yhteistyö minun ja Doriksenkin välillä sujumaan paremmin ja monet hypyt menivät paljon paremmin kuin olisin alussa odottanut.


Jo alkutunnista sain huomata, että Doris oli todella herkkä edestä. Jälkeenpäin ajateltuna tamma oli todella samantyylinen Jollyn kanssa. Se vaati napakkaa otetta ja tasaisuutta mutta samaan aikaan hellyyttä ja irtonaisia apuja, joiden antaminen oli aluksi hieman vaativaa. Kiinni ei saanut jäädä pusertamaan ja omaa kehonhallintaa haastoivat isot runko ja sen hallitseminen. Samaan aikaan kun yritin keskittyä jumppasarjaan ja askeleisiin oli minulla aika soppa edessäni - selvittiin kuitenkin!

Aloitimme tunnin todellakin jumppasarjalla, jossa oli maapuomeja ja ristikko. Väleihin oli vaikea mahtua ja tunsin itseni kaikessa epätasaisuudessani alkeiskurssilaiseksi kuuman tamman selässä häseltämässä. Toistojen kautta homma alkoi kuitenkin sujumaan ja jatkoimme muihin tehtäviin, jotka osoittautuivat huippukivoiksi.



Kävimme radan osasia yksittäin läpi pitkin tuntia ja lopputunnista pujottelimme sen kokonaisuudessaan läpi. Doris oli todella opettavainen ratsu ja vaihtoi laukat todella hyvin. Selvästikin jos jotain olen oppinut niin käyttämään johtavaa ohjaa. Doris ilmoitti selvästi milloin tein väärin ja protestoi jos olin liian tiukka tai tukeuduin siihen liioin. Samoin se parani todella selvästi kun muutin tyyliäni ja keskityin enemmän ja se oli todella ihanaa huomata. Toisin kuin aiempi ratsureimani Ruusa, Dorikseen todella pystyi vaikuttamaan jos vain osasi pyytää.


Jossain vaiheessa tuntia löysimme yhteisen sävelen. Aloin vähitellen hellittämään jännityksistäni ja keskityin, pysyin hypyissä mukana ja saatoin luottamaan hevoseen. Huomasin moneen kertaan jännittäväni tulevaa estettä ja se teki tietysti hallaa niin hevoselle kuin itselleni ja näkyi hypyissä ja lähestymisissä. Kun lopetin huolehtimisen ja löysin Doriksen moottorin kaikki alkoi sujumaan.

En tosin ole vieläkään yhtä hyvä esteillä, kuin haluaisin olla mutta selvästi vähitellen parempi. Mikä tehoaisi parhaiten, olisi tietysti säännöllinen treeni jota ei nyt varsinkaan kesällä saa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...!


 Kesällä ratsastukseni tulevat todellakin olemaan vähäisiä - valitettavasti -  mutta katson, josko keksin jotakin mukavaa kerrottavaa teille lukijoille. Pientä kesätaukoilua on kuitenkin odotettavissa. Tänä kesänä minulla ei ole myöskään leirejä, joista kertoa mutta hevoset eivät kuitenkaan elämästäni katoa, sillä käyn vielä Rasmusta ja Cabua hoitelemassa.


Kompaktin pippurisen tamman muotoinen terapia oli tälle päivälle todella kaivattu ohjelmanumero ja nautin tunnista kaikkine vaikeuksineen. En malta odottaa seuraavaa ratsastuskertaa Vihdissä - uudet hevoset ja opettajat auttavat löytämään aivan uusia ajatuksia ja onnistumisten lisäksi myös virheitä omassa ratsastuksessa. Oli ihanaa vaihtelua päästä myös hyppäämään, viime kerrasta kun on aikaa.

Doriksesta minulle jäi todella positiivinen kuva ja mikä ettei löytäisin itseni mieluusti toisenkin kerran sen selästä. Tamma oli todella sympaattinen hoitaa ja mielenkiintoinen ratsastaa ja mikäpä ei minua enempää motivoisi kuin haastava hevonen kuten Doris. Varsin erilainen hevonen kuin Leppävaaran Doris, valkoinen mummuponi jonka selässä olen viimeksi ollut varmastikin reilut 5 vuotta sitten.



Hyvää kesää ja tulevaa Juhannusta kaikille!