perjantai 31. lokakuuta 2014

29: Ohjat käteen, katseet tulevaisuuteen

Tänään oli tyypillisestä perjantaista hieman eroava päivä, jollaisia toivon tulevan tulevaisuudessa enemmänkin.

Keskiviikkona juttelin osa-aikatyön/sunnuntaityön aloittamisesta ja pääsen ensi viikon sunnuntaina harjoittelemaan ja tutustumaan hommaan! Tänään tajusinkin preppauksen jo alkaneen, sillä autoin kaurojen jakamisessa. Tein myös tuttuun tapaan iltatallin eli hoitelin heiniä ja lattian lakaisua ja siinä samassa siistin hevosia vilteistä ja tallin lattiaa siinä lojuvista harjoista ja muista. En malta odottaa ensi sunnuntaita, sillä tallityöt ovat olleet itselle aina mieluisia, hienompaa on oppia niistä enemmän ja paremmin, sillä omat taitoni ovat aika itseopittuja ja usein "ei-niin-oppikirjasta".

Tänään menin Josefine-nimisellä tammalla eli ratsu vaihtui viime viikosta. Josefinella menin vajaa vuosi takaperin viimeksi ja silloinkin vain muutaman kerran, jolloin en ehtinyt tutustua heppaan kovinkaan hyvin. Lähdin ratsaille siis loppuen lopuksi ilman ennakko-odotuksia ja luuloja. Mulla on tapana, että menen jok'ikisen hevosen selkään ilman negatiivisia odotuksia - erityisesti uusien hevosten. Muodostan mielipiteet sitten omista kokemuksista mieluummin, kuin huhujen perusteella.

Josefine
Josefine osoittautui osittain sellaiseksi, millaiseksi sen muistin ja millaiseksi sitä on minulle kuvailtu. Päällimmäisenä ominaisuus vaikea, sillä sitä tamma on. Ensimmäisten käyntiaskelien jälkeen iski huvittunut kauhistus, sillä satula oli ihmeellisen pieni vaikkakin tiivis istua ja askeleet olivat kuin ponilla! Pieni käyntiaskel oli niin kaukana Londan pehmeästä ja kissamaisesta askelluksesta. Totuttelu jatkui ja käynti osoittautui ihan todella kehittäväksi. Alkukäynneissä keskityimme omaan istuntaan ja istuinluihin kuten myös jalalla ja käden tuella kootun käynnin löytämiseen. Josefine kipitti alkuminuutit mutta ihmeen kaupalla löysimme tasapainon ja askel saatiin hieman rauhoitettua.

Ravi ja laukkatyöskentelyt jatkuivat oman istunnan hallinnan parissa ja kädet pysyivät Jossun kanssa yllättävän hyvin paikallaan, mikä on siis ollut se minun ongelmakohtani jo todella pitkään. Ravissa hyvä fiilis löytyi yhtä ihmeellisesti yllättävän nopeasti, olin nimittäin valmistautunut taistelemaan Jossun etuosan hallinnasta koko tunnin. Huvittuneisuutta mussa aiheutti jälleen Josefine, kun se niin kovasti tahtoi hangoitella työntekoa vastaan vetäen päätään niin, että ohjat karkasivat. Pysyimme samassa kootun tapaisessa työskentelymoodissa koko tunnin, mikä sekin onnistui meiltä ihan hyvin. Tuskin meidän menomme kouluratsastukselta näytti mutta olen tyytyväinen niihin muutamaan hetkiseen, jotka mätsäsivät meidän kahden kohdalla.
Opettajalta löytyi tunnin aikana tosi osuvia kommentteja muunmuassa jälleen siitä, etten ole vieläkään tarpeeksi "hyökkäävä" tai lempeämmin ilmaistuna aktiivinen selässä. Annan hevoselle tilaa ja olenkin aina ratsastanut "hevosystävällisesti" missä on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Itsellä ne huonot puolet korostuvat samoissa asioissa jumittamisessa kuten juurikin siinä vaikuttamisessa. Ehkäpä mä joku päivä löydän sen punaisen langan ja kultaisen keskitien, mistä puhutaan aina. Innolla odotan kuitenkin ensi perjantaita!

tiistai 28. lokakuuta 2014

28: Vuodesta toiseen

Multa oli toivottu kehityspostausta ratsastukseen liittyen ja innostuin ideasta samantien. Minulla on kuiteskin vanha läppäri, jolla on paaaljon kuvia ja jota en pitkään saanut rikkinäisen virtajohdon takia auki... Nyt sain sen kuitenkin toimimaan ja pääsette vihdoin sukeltamaan ratsastushistoriaani! Olen kaivellut arkistoja ja löytänyt aikamoisia muistoja ja huomannut myös kehitystä omaksi onnekseni!

Olen siis ratsastanut säännöllisesti 8 vuotta!

Historiikki:


Historiani hevosten parissa on lähtenyt käyntiin jo ennen vuosituhannen vaihtumista. 2-vuotiaana, vuonna 1999, minut istutettiin hoitotätini vuonohevosen selkään.
Siitä päivästä lähtien olen hakeutunut hevosten seuraan, selkään ja tekemään niiden kanssa vaikka mitä. Kiersin pienenä kaikki talutusratsastukset ja tahdoin ala-asteikäisenä suorittaa ravikuskikortinkin. En kuitenkaan suorittanut sitä, ehkäpä se ei vain ollut kohtaloni.

Aloitin säännöllisen ratsastamisen Leppävaaran ratsastuskoululla vuonna 2006 syksyllä. Ensimmäiset ratsastustuntini olin minitunnilla, puolituntisella talutustunnilla. Menin lähes koko minituntikurssini Ombre-nimisellä valkoisella ponilla. Ensimmäisen maastoni muistan menneen kipakalla Nancy-tammalla.


Siirryin nopeasti alkeiskurssille. Ensimmäisiä kertoja alkoi tulemaan enemmänkin, ensimmäiset kertani kokonaan ilman taluttajaa, ensimmäiset laukat, ensimmäinen tippuminen ja elämäni ensimmäinen este. Ensimmäinen tippumiseni oli Figaro-ponilta pukkilaukasta. Ensimmäinen hyppyni oli (jo edesmenneellä) Zanna-ponilla, jolla ratsastin nuorena tosi paljon. Muistan tuonkin tuokion hyvin, vaikka siitä on varmasti yli 6 vuotta.


Ensimmäinen metrin este ylittyi tänä kesänä ja olen siitä kovin ylpeä. Ensimmäiseen helppo B-tasoiseen kisasuoritukseen piti ilmoittautua myös kesällä ja seuraavana yrityksenä kuukausi takaperin, mutta huonon fiiliksen vuoksi jätin väliin. Kyllä sillekin vielä aikansa ja paikkansa löytyy. Ensimmäisen Helppo C-tasoisen suorituksen tein muutama vuosi takaperin edesmenneellä Donna-hevosella. Olin ratsastanut hevosella ensimmäistä kertaa muutama viikko takaperin mutta tunneista oli jäänyt hyvä fiilis ja niin jäi kisoistakin, sillä sijoituimme 2. sijalle! Siitä saldosin siis myös ensimmäisen sijoitukseni. Nykyään ruusukkeita löytyy 3 virallista, kaksi sinistä ja yksi keltainen (5. sija). Se tuskin tuntuu paljolta joillekin mutta minulle se on suuri saavutus. En kuitenkaan koskaan ole kisannut voitontahtoisesti, vaan kokemuksen ja kehittymisen (ja arvioinnin) takia.

Ensimmäiset estekisani ratsastin Grit-nimisellä ponitammalla, joka oli vaikea ja laiska hypätä. Grit oli myös poni, jolla ylitin ensimmäistä kertaa 90cm esteen, en pysty vieläkään uskomaan sitä. Estekisoissa olen käynyt vähän vähemmän, virallisissa kisoissa vain 2 kertaa.

Esteratsastuksen kehitys:

Vuosi 2009 luultavimmin, (silloisen) lemppariponini Liseloten kanssa!
Minä & Grit estekisoissa v. 2012 

Vuosi 2012 Spotin kanssa estevalmennuksessa

Beethowenin kanssa estekisoissa keväällä 2013, onnistunut rata!
Katse tosin maassa, but hey, nobody's perfect!
Tammikuu 2013
 
Vuosi 2013 Einolassa

Vuoden 2013 estekausi hienolla Victorilla! Varpaat vaan ojennukseen ja katse eteen...

Muisteluleiri Einolassa (syksy 2013)
Ongelmana minulla on esteratsastuksessa se, etten löydä sitä kultaista keskitietä istunnassani. 
Olen hypyssä joko mukana liiaksi tai sitten en ollenkaan, joko jään jälkeen ja lysähdän voimasta satulaan tai makaan kaulalla ilman käsien tukea. Jälkimmäinen vaihtoehto sisältää myös liiallisen satulasta irtoamisen ja tosiaan sen, että ylävartaloni on liian edessä. Hypystä jälkeen jääminen taas tuottaa sen että olen todella lähellä satulaa enkä myötää. Myötääminen unohtuu myös usein muutoinkin.

En hyppää nykyään paljoa, minkä näkee istunnassani. En sanoisi, että istuntani on kehno mutta on siinä paljon parannettavaa yhä. Kehitystä kuitenkin pitäisi kuitenkin näkyä kuvissakin... toivottavasti.

Yksi asia mistä minua on esteillä myös huomautettu on varpaani (jotka siis sojottavat sivuille). Ne on onneksi saatu jo lähes kuriin ;-)

Vihdin ratsutallilla 2014 keväällä, kädet ja vartalo vihdoin oikein päin (voisihan se peppu olla taaempana, mutta tätä täydellisemmäksi ei taida päästä vielä!)
Pidän asennostani tässä kuvassa ja tilanteessa todella paljon! Jalka on oikealla kohdalla ja katse eteenpäin (vaikkei oikeaan suuntaan) ja johtavan ohjan avustuksella sain laukan vaihdettua. Olen myös jäntevänä.
Viimeisenä vielä ylpeyden aiheeni! 2014 Einolassa saavutettu 100cm! Tässäkin hypyssä asentoni on mallillaan!

Kouluratsastuksen kehitys:

Palmun tallilla kesällä 2012
 
Vuokraponini Maija 2012/2013

Alkuvuotta 2013
Beethowen kesällä 2013
Olen kuulemma aina ollut harmoninen ja tasainen ratsastaja ja omastanikin mielestä hyvin riskitön selässä olija, mikä johtaa siihen ettei istunnassanikaan ole tapahtunut suuria ja radikaaleja muutoksia sitten alkuvuosien. Istunnassani on kehittynyt se, missä ja miten käteni pidän. Keski-ja ylävartaloni hallinta on kasvanut. Jalkani ovat aina oikeastaan olleet siellä missä pitääkin - vaikkakin usein ne vajoavat turhan taakse - olen vain viime vuosien aikana oppinut käyttämään niitä.

Suurin muutos istunnassani on ollut siinä, miten aktiivinen selässä olen. Olen oppinut ratsastamaan hevosen peräänantoon ja vaikken vielä osaa soveltaa oppimaani jokaiseen hevoseen, tunnen sen, kuinka olen päässyt ja pääsen vähitellen eteenpäin.

Aikaisemmin osasin vain näyttää hyvältä, nykyään tiedän miltä tuntuu olla hyvin ja oikeinpäin.

Olen koko ratsastusaikani taistellut muutaman saman yksittäisen asian kanssa ja ne ovat aktiivisuuden lisäksi käteni ja etunojani. Nojaan eteenpäin yhä, mutta nykyään työskentelen tieni sen lävitse. En vieläkään aina ymmärrä kuinka taakse minun oikeasti pitäisi mennä, jotta olisin lopullisen oikeaoppisessa asennossa mutta olen pääsemässä siihen. Etenen yksi askellaji kerrallaan - nyt ravi alkaa olla jo paljon parempi kuin pitkiin aikoihin, seuraavana laukka.
Käteni taas ovat makoilleet hevosen säässä viimeiset 6 vuotta ja olen vihdoin ymmärtänyt totuttaa käteni siihen tuntumaan, minkä saan, kun pidän niitä korkeammalla. Joskus ne karkaavat alemmas ja joskus taas matalenevat, olen myös oppinut että niin kuuluu joskus käydä hevosen rakenteesta riippuen.

Kisoissa 2013 syksyllä, tässä kuvassa kaikki on vaan niin väärin! Kuvasta ymmärtää taakse nojaamisen tärkeyden (ja jalalla rentoutumisen...!)

Einolassa vuoden 2013 syksyllä, etukenoa ja suoria käsiä!




Suorat kädet! Valitettavasti Cabun vahvan etupään takia sen kanssa on vaikea pitää kulmaa kyynärpäissä...
Istunta on tässä kuvassa tönkkö, sillä kevennän mutta muuten en voi sanoa muuta kuin priimaa!
Tässä asentoni on oikeastaan omasta mielestäni lähes täydellinen, kun vain nojaisin hieman taaemmas! Hieno Patu <3
Tämän hevosen selässä ja tässä hetkessä asentoni on myös todella hyvä, kyseessä ihana Einolan Lola!
Kaikki kaikessa voin sanoa, että vaikka istuntani on muuttunut pieniä hippusia kerrallaan - vaikkapa vain yksi ominaisuus 3 vuoden aikana - olen kehittynyt. Ja se on mahtavaa sanoa ääneen!

Tämän vuoden (2014) Einolan leirillä tuntui, että saavutin paljon uutta ja hyvää istuntani ja vaikuttamiseni parissa. Koin mahtavia ahaa-elämyksiä, kun hevonen allani suostuikin mutkattomaan yhteiseen säveleen ja liikkui hyväntuntuisesti ja -tuulisesti kanssani. Palaisin samantien takaisin ihanien ihmisten ja hevosten pariin, jos voisin.

Se oli siinä!

perjantai 17. lokakuuta 2014

27: Viikon sanoma: mielialan kohotus


Olen hevosen selässä ollut konkreettista silkkaa hymyä vain muutaman kerran elämässäni. Ne hetket on jaettu muunmuassa Cabun ja Jolly Jumperin kanssa ja olen niistä yhä niin ylpeä, tyytyväinen ja syvästi onnellinen ja kiitollinen. Tänään sain kokea ahaa-elämyksiä ja saman ihanan onnellisuuden tunteen.

Ratsastin tänään Londalla. Kiireisen päivän päätteeksi tunti saapui todella nopeaksi enkä sen takia osannut murehtia viime kertojen vaikeuksia, vaan menin hyvin avoimin mielin selkään. Mittari näytti -1 celsiusastetta ja päällä oli varmuuden varalta talvipakkasten toppatakki. Siirryttyäni Londan selkään lähdin kävelemään pitkin ohjin ja tunsin ensimmäisistä askelista lähtien kuinka varmalta ja tasaiselta tamma tuntui. Kun otin ohjat tiukemmalle tiesin, että tänään lähdettäisiin työskentelemään täysin eri fiiliksellä. Hevonenhan tuntui ihan mahtavalta!

Londa oli koko tunnin erittäin mukava, tunsin itsenikin yhtä tasaiseksi kuin se ja pystyin käsittelemään tammaa tosi helposti ja vaivattomasti. Helppoa tunnilla ei kuitenkaan ollut, sillä Londa oli vasempaan kierrokseen todella mutkalla ja todella outo. Se painoi paljon sisälle ja en puskemallakaan saanut sitä läpi. Noh, jatkoin kuitenkin luovuttamatta ja kyllä se lopulta tuotti tuloksia. Harjoittelimme tunnilla paljon laukassa, teimme laukanpidennyksiä ja eteen & alas-työskentelyä, josta olen aina pitänyt. Laukanpidennykset olivat varmasti aika epäjohdonmukaisia mutta ai että laukassa myötääminen sujui ihanasti! Tässä vaiheessa suunpielet kääntyivät taivasta kohden ja näytin varmasti ulkopuolisesta mielipuoliselta hymyillessäni niin onnessani. Londa oli todella hyvä, hakeutui alas ja kantoi itsensä. Se meni niin tyynesti myötäykseni mukana ja oli vastaanottavainen ja mahtava!

Loppuenlopuksi ainoa asia, mikä minua jäi tunnilta vaivaamaan oli toimintaa häirinnyt martingaali. Se oli Londalla päällä edelliseltä tunnilta ja vaivaa säästäen en poistanut sitä. Se aiheutti Londassa vähän vetopaniikkimaisuutta, mitä yritimme sitten kesken tunnin open kanssa lievittää sitä löysentämällä.

Vaikea kääntää sanoiksi se hieno fiilis, minkä koin tänään mutta ainakin yritin!

(Toivottavasti jaksatte lukea intopinkeitä fiilistelytekstejäni ilman korrekteja kuvia!)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

26: Metrin Astor

Tänään olin tosiaan Vihdissä ratsastamassa kolmatta kertaa, kuten viime postauksessa vihjailinkin. Jälleen vuorossa oli estetilaustunti, kahdelle hengelle eli mulle ja kaverilleni Mirkalle. Mirka meni Mimmi nimisellä hevosella ja minä menin Astorilla, joka olikin ihan uusi tuttavuus mulle. Alkuperäinen idea oli hypätä Balleriinalla, kuten ensimmäisellä kerralla, mutta tammaneito oli valitettavasti vieläkin pienemmällä käytöllä saikun jäljiltä.

Saavuin Vihtiin kolmen jälkeen ja menin harjailemaan Astoria. Astor on 9-vuotias älyttömän komea voikko ruuna, sanoisin että noin 167cm korkea kaveri. Ruunalta löytyy mukavasti massaa ja jo nyt kunnon talvikarvat ja partakin! :)


Tänään teemana päätimme pitää hallintatehtäviä ja isoa rataa periaatteessa. Esteinä olivat vesimattokavaletti, sateenkaariristikko, punavalkoinen okseri ja kolmen pystyn sarja, jossa oli itseasiassa johdepuomi ensimmäisenä, en vain piirtänyt sitä (taitavasti) tuohon.
Mittasuhteet ovat hieman hakusessa...
Aloitimme tunnin itsenäisellä verryttelyllä ensin pysähdyksin käynnissä (ja peruutuksin). Jatkoimme sitten ravissa ja tein voltteja, ympyröitä ja pari täyskaartoa vaihtaen suunnan. Ensimmäiset 20 minuuttia menivät täydessä sekasorrossa mun osalta, sillä Astor osoittautuikin aivan erilaiseksi ratsastettavaksi, kuin mikään muu hevonen, jolla olisin aiemmin mennyt. Se oli samaan aikaan vahva ja herkkä ja iso ja ketterä...hmm... vastakohdat viehättävät toisiaan? Oikeastaan Astor oli vahva vain, jos se halusi eikä luonnostaan. Ruunaan oli vaikea saada sellaista rauhallista eteenpäinpyrkimystä.



Jatkoimme verryttelystä sitten kolmen sarjalle, jota tulimme ravissa ja laukassa maapuomeina ja hieman korotettuina. Hyppäsimme myös molempiin suuntiin kaarevan linjan vesimatosta ja sateenkaaresta. Sarja sujui mukavasti, kun löysimme tahdin ja sopivan tasaisen lähestymisen. Kerran kävi tosin niin, että jo johdepuomille tulimme huonoilla askelilla ja loppu sujuikin sen mukaisesti. Oli aika mielenkiintoista tietää jo ensimmäisen askeleen jälkeen, että sarja ei tule sujumaan. Viimeisen esteen hyppy oli outo ja keikahdin siitä sitten hepon syliin. Pääsin kuitenkin nopeasti ylös, sillä olin osannut odottaa keikahdusta.
Kaareva linja tuottikin jo enemmän ongelmia, sillä en saanut jalkojani kiinni ja Astor päätti oikaista sisäpuolelta niin, että hyppäsimme turhankin reunasta. Homma parani kuitenkin ja aluksi jännittäneet erikoisesteetkin rupesivat onnistumaan.


Seuraavaksi otimme matkaan mukaan okserin ja sen tulimme siis oikeasta kierroksesta. Tarkoitus oli vaihtaa laukka ja kääntyä ennen päädyn esteitä vasempaan kierrokseen. Ensimmäinen ongelma tuli lähestymisessä, sillä jalat eivät olleet mulla vieläkään tarpeeksi kiinni ja Astor otti mun jännityksen huonosta lähestymisestä itseensä ja korvat tötteröllä lähestyi vinkurassa okseria. Selvisimme kyllä joka kerta yli, joko alitemmossa, vinossa tai muuten vain huonosti. Laukat vaihtuivat ehkäpä kaksi kertaa viidestä, heh :D

Pidätysongelmia...!

Lopuksi rupesimme hyppäämään esteitä ratana ja okseria ja sarjan viimeistä estettä nostettiin. Astorin vasen laukka oli oikein mukava ja jykevä mutta oikea ei pyörinyt sitten yhtään, vaikka etäisyyksien aikana sitä yritinkin työstää. Empä ole pitkään aikaan tavannut näin toispuoleista heppaa. Rata sujui kuitenkin mainiosti muutamia vaikeuksia lukuunottamatta. Sama vanha okserilähestyminen mutkitteli mutta se parani ajan kanssa. Okserilta jatkoimme vasemmassa kierroksessa kaarevalle uralle ja kierrettävä tötterö ei muuten tullut kierrettyä kertaakaan... huono tie linjalle saikin aikaan sitten aika mielenkiintoisia hyppyjä niin läheltä kuin kaukaakin...heh. Kaarevalta linjalta otettiin pitkä reitti sarjalle. Toistojen avulla tuli hypyistä kuitenkin hyvä fiilis ja rata sujui lennokkaasti!

Tunti päättyi siihen, että hypähdimme Astorin kanssa 100cm pystyn sarjan viimeisellä esteellä ja se olikin aika mahtavaa! Hyppy tuli yllättävän kepeästi ja tuntui vihdoin siltä, että pystyin luottamaan isolla esteellä myös itseeni! Okseri oli varmaankin 85cm korkea ja muut esteet sitten vähemmän. Huonon valon takia ei maneesista saanut enempää hyppykuvia, pahoittelut.

Viatonta hepparakkautta
Jokainen tosissaan oleva heppatyttö tarvitsee epäonnistumiskuvia, tässä yksi oikein muikea säätökuva.
 Lopuksi vielä pikku videonpätkänen.

perjantai 10. lokakuuta 2014

25: Mukavuusalueelta ulos

Tuntiterveisiä Leppävaarasta!
Tänään ratsastin Londalla, kuten viimeiset kolme viikkoa. Sekavat fiilikset niin tältä tunnilta, kuin viime kerraltakin. Toisinsanoen helppoa ei ole ollut...

Londa on sellainen hevonen, että se jää edestä todella tyhjäksi ja jäkittäväksi pienimmästäkin epätasaisuudesta, jota minulta löytyy sylin täydeltä. Londa on herkkä, säikky ja vaativa ratsastaa. Juuri sellainen hevonen millaista en osaa ratsastaa enkä ole myöskään ratsastanut. Alussa, ensimmäisellä ratsastuskerralla, ajattelin, että tästähän tulee mukavaa, Londa on hauska ja juuri sopivan haastava. Ensimmäinen tunti sujui hyvin ja olin ylpeä, saimme kehuja ja kaikki meni lupsakasti. Viime perjantain tunti oli kuitenkin vaikea ja polttiaiset ja huono uni sekoittivat molempien neitien päät. En kyennyt keskittymään viime tunnilla mihinkään, mistä johtuen Londakaan ei keskittynyt ja kaikki meni keskiverrosti.
Tänään homma ei helpottanut laisinkaan. En saanut tammaan mitään kontaktia ja välillä tuntui ettei sitä edes kiinnostanut. Menimme sen kolmatta tuntia, minkä takia se oli myös väsynyt ja niin olin minäkin. Tuntui siltä, että Londa meni lapaluisua joka suuntaan - jopa suoralla uralla! Tuntui myös siltä, että vaikka kokeilin jokaista tuntemaani ja hallitsemaani tapaa pitää ja käyttää tuntumaa en saanut kontaktia heppaan muulloin kun käynnissä. Käynnissäkin vain hetkittäin.


Tunnilla teimme pysähdyksiä ja peruutuksia ja laukkaa ympyröillä. Alkuverryttelynä menimme tiukkakaarteisia loivia kiemurauria. Kiemuraurat eivät sujuneet lapaluistelun takia ja pohkeet eivät menneet läpi. Jouduin avittamaan raipalla useammin kuin olisin halunnut ja sekin oli vain hetkittäinen apu ja harvemmin hyvä apu Londan herkkyyden takia. Pysähdykset olivat kuolaimen takana mutta peruutukset Londaneiti teki kuin mestari, helposti ja mukavasti.

Tää kuva kiteyttää tunnin mun näkökulmasta... huhhuh

Londa ja herkät säpäkät puoliveriset, kuten myös Jolly, ovat niiin kaukana osaamisalueestani ja varsinkin mukavuusalueestani. Mukavuusalueeni on rajattu nätiltä näyttämiseen ja siihen, että yritän mutten saa aikaiseksi. On ihanaa tulla haastetuksi mutta usein olen kamalan tiukka itseäni kohtaan - kuten nytkin. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta tänään opin kuitenkin, ettei saa luovuttaa vaikeinakaan aikoina :)

On se kuitenkin aika söpö! (istunta 10+)
Vihdistä uutista keskiviikkona ! ;)