sunnuntai 24. toukokuuta 2015

54: Ei raha tuo onnea, vaan hevoset

Minun fiilikseni tiivistyvät upeasti ja helposti otsikon lausahdukseen: ei raha tuo onnea, vaan hevoset. Ja niinhän se menee, kuka tahansa hevosihminen on varmasti samaa mieltä. Tämän viikonlopun hevostelut ovat olleet kaiken kaikkiaan hyvän fiiliksen heppailuja, kaikki on sujunut ja ollut ihanaa, lämmin sää on hellinyt isänmaatamme Suomea ja ruoho alkanut vihertää. Kesä on ovella, mikäpä ei siis menisi pieleen?

Perjantaina pääsin ratsastamaan Ruusaa, joskus aiemminkin blogissa vieraillutta tuntsaritammaa. Kyseessä on juuri sellainen hevonen, joiden parissa opin oikeasti ratsastamaan, joista pidän eniten ja joiden kanssa olen eniten kehittynyt: paatunut laiskuri. Ruusa on yksi tallimme upeimmista hevosista... jos sen saa liikkeelle ja asenteen kuntoon. Kyseessä on hevonen, joista moni ei pidä mutta jonka kanssa minä työskentelen todella mielelläni - mistä lie tullut tämä "vika" minuun.


Ruusa oli perjantaina upea. Ruusan kanssa alkutunti on aina tietynlaista tuskaa, sillä sen vertyminen ja herääminen vie vähintäänkin puoli tuntia hikiliikuntaa. Sittenkin sitä saa muistutella jalkojen liikuttamisesta ja jos yhtään hellität pysähtyy se paikalleen ja näin tapahtui meillekin kerran. Tamma opettaa kuitenkin hurjaa periksiantamattomuutta eikä todellakaan anna tilaa laiskottelulle. Sellainen taukoamaton puskeminen läpi harmaan kiven saa minut ainakin työskentelemään paljon paremmin, kuin jos roikkuisin herkässä hevosessa kiinni ja toivoisin parasta.


Tunnin aihe sopi meille huippuhyvin, pistimme perustavanlaatuiseen syyniin nimittäin pohjeapujen käytön. Kyseessä onkin hyvin ajankohtainen ja ikuinen asia eteenpäinpyrkimätöntä hevosta ratsastaessa. Tunnin aikana minusta tuntui, että löysin oikeasti todella paljon erilaisia sävyjä, joilla antaa pohkeita. Huomasin, että erilaiset pohjeavut todellakin tehosivat Ruusaan paremmin kuin pelkkä loppumaton jumputus. Ruusa vertyi tunnin aikana todella hyvin ja lopputunnista minusta tuntui, että tamma saattoi liikkua kanssani elämäniloisesti ja tyynesti pysyen kaikessa rauhallisuudessaan silti tahdikkaana. Tyytyväinen olen myös omaan istuntaani ja Ruusan kanssa minusta tuntuukin, että löydän oikeaoppisen asennon helpommin. Ehkäpä ihana koulusatula ja upean tasaiset askeleet auttavat asiaa, tai kenties kohtalomme on olla yhdessä...


Viimeiset kymmenen minuuttia ovat tunnetusti vaativan hevosen kanssa parhaat ja tälläkään kertaa sääntöön ei tullut poikkeusta.
Ruusa oli viimeiset minuutit aivan upea tehden kaiken pyynnöstäni niin hyvin ja pysyen rentona mutta myös todella nätissä ryhdissä ja rytmissä. Näitä lähes symbioosiksi kutsuttavia tiloja tulee varsin harvoin tielle, mutta kun ne tulevat se fiilis on sanoinkuvaamattoman ihana!

Pohjeavut voisi toki antaa huomaamattomastikin mutta antaa sen olla tulevaisuuden murhe
Jotkut sosiaalista mediaa seuraavat saattavatkin jo sitten tietää, mitä lauantaina tapahtuikaan! Kevätkauden päättäjäiset saapuivat nimittäin jälleen ja seuramestaruuksissa sain kuulla, että minut oli arvottu osallistumaan päättäjäisinä järjestettävään poniagilityesitykseen. Tallillemme saapui Lohjalta, Riitin talllilta, kaksi supersuloista shetlanninponivahvistusta avustajineen ja heidän demonsa jälkeen minä muiden joukossa pääsin testaamaan agilitytaitojani!
Ponikaverikseni valikoitui Köpö niminen ruunapoika, jonka kanssa juoksimme sitten rataa onnellisena ympäri. Oli huippukivaa pitkästä aikaa puuhata näiden karvaisten palleroiden kanssa ja mitä vielä, kisata ja loikkia ympäriinsä! Köpö ja minä ei ihan voitettu mutta superhauskaa silti oli ja jopa kiikkulaudankin yli lopulta pääsimme.


Päättäreissä sain nauttia myös hyvästä, joskin vaihtelevasta säästä (lue: meidät yllätti valtava saderintama ja taivas repesi), supermaittavasta ruoasta ja pesäpallosta aikuismaisten pantomiimileikkien ja ystävien kera. Ihan harmittaa, että kesäloma alkaa, sillä ratsastuskerrat Leppävaarassa jäävät niin vähälle. Onneksi hoitamaan pääsen silti, mikään ei ole parempaa kuin nurmikolla hevosten kanssa lojuminen ja auringonotto kentän laidalla!


Kiitos taas hirmuisasti Here And Now-blogin Sofialle mittavasta kuvamateriaalista!

perjantai 22. toukokuuta 2015

53: Juniorikoulumestaruudet 2015


Hui, seuramestaruudet tulivat ja menivät. Tämän postauksen kokoonsaamisessa meni jostain syystä ikuisuus ja syvimmät pahoitteluni siitä. Kisapäivä sujui klassisissa sememeiningeissä hyvän ruoan, tahdikkaan musiikin, upeiden ratsukoiden ja ihanan lämpöisen kesäsään parissa. Aamun viileä sää ei rikkonutkaan mestaruussään perinnettä, vaan aurinko pääsi porottamaan iltapäivästä!

Seuramestaruudet menivät minun, kuten muidenkin osalta, todella hyvin, jos siitä lähdetään liikkeelle. Jälleen kerran kisajännitykset pääsivät valloilleen oikeastaan vasta verryttelyssä, jolloin oli todella vaikea oikeasti keskittyä ja viime iltana suunnitellut verryttelyt unohtuivat täysin. Kasper tuntui hyvältä vaikkei yhtä hyvältä kuin perjantaina. Siitä huolimatta lähdin hyvillä mielin kouluaitojen sisään ja starttasimpa vielä kaiken lisäksi jälleen ensimmäisenä!


Kasper oli radalla hyvä, minä en niinkään. Kisamenoihin tottunut pappa suoritti radan tyytyväisesti, vaikka minä jännityksissäni hutiloin useampaan otteeseen ja sain kuulla niistä kisapaperissa, jonka numerot olivat kaikesta huolimatta parempia, kuin olisin odottanut. Tuomarit kehuivat sopivaa tempoa, suoria ja tarkkoja teitä ja pehmeitä siirtymisiä. Saimme yhteisprosenteiksi 57,5%

Team Kapseli! Kuvasta uupuu punainen ja keltainen ruusuke ;)
Toiseksi B-radakseni ja ensimmäisiksi seuramestaruuksikseni kisat menivät silti ihan hyvin ja suorituksemme Kasperin kanssa ylsi neljännelle sijalle!
Kotiinvietäväksi sain upean punaisen ruusukkeen ja hyvän mielen. Radassa oli hurjasti parannettavaa, kuten toki aina, mutta nyt tiedän jälleen kerran mitä työstää seuraavaksi. Kesän vähäisten ratsastusten kehityspointiksi otan ehdottomasti olkapäälinjani ja käteni kaiken muun ohella.

Hieman kauhistuttaa jälkeenpäin katsella epätasaista ratsastustani ja kyllä, tiedostan sen ja toivottavasti joku päivä opin oikeasti rentoutumaan kisoissa ja näyttämään yhtä järkevältä kuin joskus treeneissäkin.

lauantai 16. toukokuuta 2015

52: Kisoihin kera muistilistan


Eilen ratsastin Kasperilla viimeisen kisatreenin ja lähdin ratsastamaan kepein mielin. Eihän se niin huonosti voisi mennä ja jos menisi kai sitä voisi parannella vielä verryttelyssä ennen kisasuoritusta? En todellakaan pettynyt Kasperiin tai itseeni vaan yllätyin todella iloisesti siitä kuinka rento ruuna oli ja kuinka hyvin löysin täysin uudet säädöt oman ylävartaloni hallitsemiseen. Oman tasapainon kanssa on toki vielä opettelemista, mutta kukapa olisi koskaan valmis? Tiedän kuitenkin nyt, että voin löytää minulle ja Kasperille hyvän fiiliksen radalla kunhan keskityn verryttelyssä enkä anna hermojeni pettää!


Alla oleva muistilista pureutuu minuun ja Kasperin ongelmakohtiin ja toivon mukaan muistan sen vielä huomennakin. Muistilistasta saa napata itse kukin vinkkejä omiin ratsastuksiinsakin, lista ei todellakaan pidättäydy pelkästään kouluaitojen sisään!

Muistilista itselle:

1. Ryhti kuntoon
- Pidä rintakehä pystyssä, hartiat taakse ja mene ylpeydellä eteenpäin.

2. Rentoutta
- Olet kisaradalla nauttimassa, pidä itsesi rauhallisena niin pysytte kumpikin rentoina.


3. Tahdissa
- Vaikka niin kisaradalla kuin hevosten seurassa muutoinkin saa nauttia, kuuluu myös tahdikkuus asiaan. Ylläpidä tuntuma hevoseesi ja tee töitä sen kanssa saadaksesi rytmikäs kulkemistahti kuntoon.


4. Tasapainota
- Unohda liioittelu, pidä paketti kasassa ja niin itsesi kuin sen kautta hevosesi tasapainossa. Pidä istuinluusi tuntumalla ja ylävartalosi hallinnassa, jolloin pystyt auttamaan ratsusikin pystyyn.

5. Usko
- Muista uskoa itseesi ja hevoseesi, sinä muistat radan ja pystyt suorittamaan sen harmoniassa.


Kuvista kiitos iki-ihanalle Sofialle, olimme Kasperin kanssa eilen aurinkoisella tunnilla pieni väripilkku!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

51: Jaksamisia ja uusia (kesä)tuulia

En olisi uskonut, että päätyisin tämän vuoden seuramestaruuksiin. Että olisin tässä missä nyt seison. Seuramestaruuksiin on tasan viikko ja sydän pamppailee jo, seitsemän päivän päästä tiedän onko 8 vuoden treenamisen aikana saanut mitään aikaiseksi. Eihän tämä niin iso asia ole, ajattelen. Mutta en ole muusta muutaman vuoden aikana haaveillutkaan kuin pääsystä sille tasolle, että voin esiintyä edukseni "isommilla kisakentillä" ja kisata mestaruudesta. Tähän asti osallisuuteni seuramestaruuksissa on jäänyt aidan toiselle puolelle ja vaikka sielläkin on kovin mukavaa ollut on upeaa ajatella, että tällä kertaa pääsen itse kouluaitojen sisään yrittämään parastani. Ja siitähän tässä kyse onkin, riittää, että antaa parhaansa eikä luovuta. Sitä yritänkin itselleni kovasti hokea.


Blogin päivittely on unohtunut karusti omalta osaltani viime viikkoina mutta hevoselämäni on ollut kovin yllätyksetöntä kiireen ja loppulukuvuoden pauhatessa. Estekauden jälkeen sain ratsukseni Kasperin, upeassa kunnossa yhä viipottavan vanhushevosen, viikon päästä seuramestaruusratsunakin tavattavan. Yhteistä ratsastusmenneisyyttä on kertynyt jonkin verran ja Kasper on oikein hyvä ratsu muutoinkin. Rataa varten meillä tuskin on turhan montaa kompastuskiveä, jos vain kumpikin keskitymme ja pysymme tasapainossa. Molemmat kun olemme kovin kohmeita persoonia ja vanhuuttaan jo potevan pojan vertyminen onkin kaiken a ja o sunnuntaita varten.

Vetreyden tärkeys huomattiin, kun perjantaina pääsimme tuulettumaan papan kanssa maastoon. Siellä ruuna esitti huvittavan upeita pitkiä askeleita ja kentälle päästessä se oli lämmennyt niin mukavasti, että jalka nousi koreasti vielä loppulaukoissakin.


Kaksi viikkoa takaperin ratsastus ei ollut yhtä rentoa kuin perjantaina, sillä tunti kului kulttuurishokista toipuessa. Luulisi, että 8 vuotta eri hevosten selässä rampanneena osaisi tottua yhä nopeammin erilaisiin hevosiin mutta siltä se ei ainakaan tunnu. Pitkää runkoa on vaikea saada kasaan, notkoa selkää nousemaan ja maahan sidottuja askeleita, iän kautta jäykistyneitä askeleita venymään. Kaiken kaikkiaan Kasper on kaukana hevosista, kuten Jollysta ja Cinderellasta, joiden selässä olen viettänyt paljon aikaa. Me molemmat vetreydyimme kuitenkin tunnin kuluessa ja erityisesti laukkojen jälkeen itselle jäi kovin hyvä tunnelma. Sama tunnelma välittyy toivon mukaan sunnuntain kisaradalle - h-hetkeä odotellessa!


Viime viikot ovat kuluneet myös tallitöitä tehdessä. Vihdoin ja viimein olen saanut nauttia myös hyväsäisistä työpäivistä, sillä aiemmin kesällä työskennellessä satoi räntää ja rakeita vaakasuoraan! Tänään aurinko paistoi ihanasti ja villien kesähevosten kanssa oli ihanaa puuhata. Tallille ovat saapuneet myös tallipääskyset, kesä on siis varmasti tulossa!

Rentoilua työpäivän päätteeksi (vaikka se olinkin minä, joka sen kaiken työn teki!)