perjantai 23. tammikuuta 2015

38: Ison hymyn arvoinen

Tämä päivä on ollut ison hymyn arvoinen.

Koko viikon olen viettänyt kotona, kipeänä. Tänään päätin tahdon voimalla, puolikuntoisena, lähteä ihmisten ilmoille eli talliperjantaita viettämään. Edessä olisi taas kovasti kaivattu ratsastustunti - tallilla ilmoitustaulun listalta ratsukseni paljastui Jolly Jumper. Olen mennyt Jollylla nyt 6 kertaa putkeen ja sitä ennen vähintäänkin saman verran. Hepasta on tullut minulle ihan vahingossa todella rakas.


Minua stressasi ennen tuntia, sillä olen muuttunut ruunan kanssa aika pikkutarkaksi. Tiedän jo miten hevonen toimii ja haluan parantua sen kanssa entistä enemmän. Ruuna on vaikea mutta koen, että sovimme toisillemme ja viime viikkoina yhteistyössä on löytynyt ihan uusia tasoja. Edistys saa minut puskemaan vielä pidemmälle ja välillä liian nopeasti. Tunti lähti tänään kuitenkin hyvin käyntiin.

Ratsastan Jollya gramaaneilla. Aiemmin olen tietoisesti tukeutunut niihin mutta viime tunnilla kokeilin laskea niitä paljonkin löysemmälle. Se oli silloin ollut oikeastaan katastrofi, Jolly oli kadonnut edestä aivan täysin ja ollut huono koko lopputunnin. Tänään pidin gramaanit alusta lähtien löysemmällä ja se ei tuottanutkaan samanlaista reaktiota ruunassa kuin viimeksi - oikeastaan laisinkaan.


Teimme tunnilla pääasiassa ympyrätyöskentelyä, käynti- ja raviavotaivutuksia ja loivia kiemurauria, joiden kaarella oli voltti.  Jolly oli rento, ihana, hyvissä määrin taipuvainen (yleensä taipuu liikaa) ja siitä syystä jäntevä. Rentouden takia ruuna oli kuitenkin myös jalalle hidas ja aiemmin niin räjähdysherkkää ja säpäkkää hevosta sai oikeasti pyytää eteenpäin ja ryhdistäytymään. Laukkaympyröillä se liikkui lähes haluttomasti, mikä kyllä ihmetti sillä välillä se pyrähteli ja välillä (useasti, arhg) otti raville. Käynnissä ja ravissa tehdyt kiemuraurat sujuivat, vaikka niillä olikin usein ruuhkaa. Jolly venäytti useasti jokaisen voltin ensimmäisen kaarteen vaikka kuinka yritin pitää sen kuosissa... Aloitimme avotaivutukset ravissa tehden niitä vastapäivään eli ulospäin. Jolly oli aivan upea! Se oli ollut mahtavantuntuinen koko tunnin mutta raviavoissa se oikeasti jäntevöityi, keskittyi ihan huimasti ja oli niiiiin tasainen. Saimme huisin ihanat kehut opettajalta, mitkä pitivät omat suupielet kyllä ylhäällä lopputunnin ja leveästi. Samanlaisen tunteen sain Jollyn kanssa viimeksi alkusyksystä korvaustunnilla.
Tunnin lopuksi hevonen sai kyllä suuret taputukset ja huomionosoitukset <3


Jolly on paras vakioratsu, jota olisin koskaan voinut toivoakaan ja olen tällä hetkellä niin onnellinen. Muistan olleeni aivan hirvittävän epätasainen ratsastaja aloittaessani hevosilla ja mennessäni 20CM PIENEMMILLÄ hevosilla silloin. Nyt menen epätasaisilla, isoilla hevosilla ja pysyn itse tasaisena. Monta kertaa tänäänkin huomasin sen, että pystyin oikeasti olemaan kuin yhtä voimakkaan Jollyn kanssa.

Toinen ison hymyn arvoinen asia tänään oli se, kun saavuin tallille ja huomasin ilmoitustaululla ilmoituksen siitä, että Petrus (ja toinen jalkavaivainen, pitkään saikunnut Dresman) pääsee takaisin tunneille. Se on ollut tiistaista lähtien tunneilla, toki vasta kerran päivässä, mutta tänäänkin se pääsi tunnille! Olen niin onnellinen nuoren rasavillin puolesta.

<3
Pian edessä on myös mun Wanhat! Aika kuluu niin hurjan nopeasti. Kysymys kuuluukin: haluatteko hevospainotteisuudesta huolimatta postausta Wanhoistani? :)

maanantai 12. tammikuuta 2015

37: Ikimuistoiset ratsastuskerrat

Sunnuntai-illan kunniaksi vuorossa erikoispostaus, jota olen ajatellut jo hetken. Olen pohtinut mitä tunteja ottaisin mukaan ja miten kertoisin niistä, jotta teille lukijoille välittyisi se tunne mitä koin ratsastaessani silloin.

Ensimmäisenä listalla minulla on ehdottomasti kaksi ratsastustuntia Cabun kanssa.
Toinen tapahtui hieman yli vuosi sitten talvella. Olin ratsastanut Cabulla suurinpirtein nelisen kertaa ja ratsastimme tunnilla ympyröillä. Aloittaessani Cabulla minun oli ollut vaikea mukautua liikkeisiin, hallita pitkää runkoa ja erityisesti kantaa käteni. Viimeiset noin neljä ratsastuskertaa olivat menneet joko kohtalaisesti tai päin mäntyä. Olin vähitellen tottunut isoon ja kovapäiseen hevoseen mutta meillä oli selvästi paljon oppimista. Tuolla tunnilla Cabulla oli todella hyvä työmoraali, oikea määrä energiaa työskennellä ja ryhdikkyyttä. Alkutunti alkoi kuten aina mutta hevonen pehmeni hirveän nopeasti ja muistan olleeni yllättynyt. Ratsastaessamme ympyröillä Cabu oli niiiin pehmeä ja niin luottavainen. Se oli hyvässä muodossa ja hyvässä ravissa, varmastikin liian hitaassa mutta rytmi oli hallinnassa. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa, että olin sulassa yhteiselossa hevosen kanssa ratsastaessani.

Kuvat eivät ole kyseiseltä tunnilta
Toinen ratsastustunti Cabun kanssa, mikä on jäänyt mieliini, tapahtui 2014 kesällä. Olin ilmoittautunut kesäkisoihin ja tiesin meneväni Cabulla sinne. Tunti taisi olla leirin ohjaamisesta saatu palkkatunti. Minut oli listattu tunnille, jossa oli minun lisäkseni vain taitavia senioriratsastajia joiden taso oli varmastikin Helppo A+ ja kokemusta vuosikymmeniä. Muistan katsoneeni listaa pitkään ja miettien olemmekohan me siellä tiellä ja miksi minut laitettiin kyseiselle tunnille. Jännitin tuntia paljon. Hoidin ja varustin kuitenkin Cabun ja astelin kentälle muiden joukossa. Tunti oli aivan mahtava, erilainen ja niin eri tasolla kuin mihin olin tottunut. Emmekä me lopulta pahasti olleet tiellä. Cabu oli jälleen ryhdikäs ja erittäin hyvin eteenpäin menevä. Ratsastimme pitkät sivut uran sisäpuolella ja taisimme tehdä avoja ja pohkeenväistöä. Pärjäsin taitavien ratsastajien parissa ja ratsastin hyvin, Cabu oli hyvällä tuulella ja suoriuduimme tehtävistä saaden kehuja. Tunnin päätteeksi Cabu ryösti laukassa edessä laukkaavan Lucca-hevosen takalistoa päin ja me teimme mukavan yhden ohjan äkkijarrutuksen. Cabulla on siis tapana hyökätä puremaan toisten hevosten pyllyjä, se on hevoslauman anarkisti.


Seuraavana listalla toinen ihastuttava kesämuisto, tällä kertaa Einolan Tallin Lola-hevosen kanssa.
Kesä 2014, ratsastusleirini Einolan Tallilla. Olin aiemmin päivällä päättänyt jättää maaston välistä ja vaihtaa sen koulutuntiin. Meitä oli tunnilla vain neljä. Olin saanut valita ratsukseni Angola-nimisen hevosen, nuoren tummanruunikon, jota olin ihastellut jo sosiaalisen median kautta silloin kun se tallille saapui. Päätin, että oli minun aikani kokeilla tammaa, sillä se vaikutti niin ihastuttavalta. Laittaessani sitä kuntoon rakastuin ensinnäkin hevosen ihanaan paksuun kouluhuopaan ja -satulaan. Tajusin myös, että hevonen oli todella iso, yli 175cm korkea sanoisin. Tunti alkoi haparoivasti, sillä Lolalla oli aikuisten oikeasti isot askeleet. Ei niinkuin Cabulla tai tallimme jättiläisellä Waillantella (r.i.p.<3) vaan oikeasti laajat, keinuvat askeleet. Löysimme kuitenkin nopeasti yhteisen sävelen ja Lola osoittautui todella oppivaiseksi ja työmoraaliltaan hyväksi tammaksi. Se keskittyi todella hyvin ja yritti koko tunnin parhaansa vaikka väsyikin lopussa. Ratsastimme helteestä huolimatta tiukkaa kouluvääntöä ympyröillä taivutellen kunnolla, volteilla ja temmonmuutoksilla. Jotenkin Lolan kanssa oli vain todella hyvä ratsastaa, se ei todellakaan ollut helppoa mutta jo ensimmäisellä kerralla tuntui että saavutimme jotakin. Tamman askeleet olivat suuruudessaan ihanat istua ja luonnekin neidillä on aika täysi kymppi. Leirillä ratsastin Lolalla myös toisen kerran ja haaveilen, että pääsisin menemään sen kanssa vielä joku päivä. Sen kanssa oli niin mukava puuhata.


Leirimuistoja on kaikilla toki paljon mutta tämä seuraava, Patu-nimisen mahtavan hevosen kanssa, on aivan erityinen virstanpylväs.
Nimittäin kesällä 2014 hyppäsimme leirillä korkeushyppyä ja minä sain ihanaksi ratsukseni Patu-nimisen ruunan. Patu, eli Ein Golden Patrol, on yksi lempihevosiani Lolan ohella Einolasta ja sillä hyppääminen on erityisen mukavaa. Ruuna pysyy hyvin käsissä mutta on innokas ja rakastaa hyppäämistä. Se on vielä nuori mutta oppivainen ja taitava. Hyppäsimme tunnilla kahden esteen sarjaa, jonka toista estettä korotettiin vähitellen. Lämmittelimme jollakin tehtävällä, jota en muista enää. Muistan olleeni todella jännittynyt, sillä olin lupaillut kaikille, että tällä leirillä hyppään ensimmäisen metrini. Olin ollut onnellinen saadessani Patun hyppykaverikseni, sillä pystyin luottamaan siihen. Korkeimmillaan Patun kanssa on nimittäin hypätty yksittäisenä 130cm. Tiesin, että se veisi minut esteen yli jos luottaisin siihen (ja tietenkin itseeni). Tilanteessa, jossa estettä korotetaan vähitellen jo 80cm alkaa tuntua korkealta. Lopulta tuli vuoromme hypätä metri ja psyykkasin itseni kun nostin Patulla laukan. Lähestyimme oikeassa kierroksessa ja sain innokkaan ruunan käännettyä tarpeeksi laajassa kaarteessa sarjalle. Hyppy tuli ja taisin pysyä kohtuullisesti hypyssä mukanakin. Tömähdimme maahan ja olin tehnyt sen! Hypännyt ensimmäisen metrini ja vielä hyvin ja ihanalla hevosella.


Patun kanssa ikimuistoiseksi on myös muodostunut vuoden 2013 viikonloppuleirillä tippuminen. Olin uskalias silloin ja hyppäsin Patulla ilman turvaliiviä. Lopulta se ei olisi tosin suojannut minua. Lähestyimme huonosti muuriestettä päin ja hevonen kiemurteli allani. Patua jännitti muuri silloin todella paljon eikä se ollut ainoa. Olin kuitenkin uhkarohkea ja koetin huonosta lähestymisestä huolimatta suunnata esteelle. Patu teki äkkisiirron vasemmalle juuri ennen estettä ja minä tipuin lantio edellä tolppaa päin. Tolppaan jäi lommo niinkuin minuunkin. Selvisin kuitenkin hengissä ja ratsastin jo seuraavana päivänä vaikkakin hieman puolikuntoisena.

Tippumisen jälkeen vaan takasin selkään, vaikken hypännytkään enää.
Viimeisenä listalla on tunti aivan lähikuukausilta.
 Ratsuna uusin tuttavuus Cinderella, lempinimiltään Tuhtimo, Cinde ja Sintti. Luonteikas tamma on yksi tallin uusimmista lisäyksistä ja tullut kehutuksi lähes kaikilta selkäänsä nousseilta. Minäkin tykästyin tammaan heti ensimmäisellä kerralla.
Tunti oli alkutalvesta 2014, eli muutama kuukausi takaperin. Olin halunnut kokeilla Cinderellaa jo pitkään, sillä tamma vaikutti ihanalta. Ystäväni olivat kehuneet sitä kovasti. Selässä huomasin, kuinka solakka hevosen kroppa hämäsi paljon, hevosella oli isot askeleet. Säkäkorkeutta Cinderellalla on varmaankin 170cm tai hieman yli. Ensimmäinen tuntimme meni kohtuullisen hyvin mutta Cinderella ei ollut niin rento kuin olisi voinut olla. Isojen askeleiden hallitseminen oli myös vaikeaa. Menimme kolmikaarista kiemurauraa ja sillä hevosen hallitseminen ja ohjaaminen on tärkeää. Seuraava tunti on erityisesti se, mikä minulle on jäänyt mieleen. Cinderella oli todella mukavantuntuinen alusta lähtien. Sillä oli ratsastettu ennen minua, joten vertymisestä ei tarvinnut huolehtia. Tamma oli paljon rennompi ja jotenkin halukkaampi kuuntelemaan minua. Ratsastimme jällen kiemurauraa ja pystyin ohjaamaan tammaa lähes pelkällä ajatuksella! Tämä tunti oli minulle toinen kerta, jolloin tunsin oikeasti olevani sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä hevosen kanssa. Kaikissa askellajeissa hevonen tuntui haluavan työskennellä, oli ryhdikäs ja lennokas mutta myös rauhallinen. Isot askeleet olivat hallussani ja pitkärunkoinen paketti pysyi kasassa.

Cinderellasta ja minusta ei taida valitettavasti olla yhteisiä kuvia, mutta jaan tähän pari ottamaani potrettia hänestä.

torstai 1. tammikuuta 2015

36: 2015 - mitä seuraavaksi?

Postausta kuvittavat menneen vuoden mukavat muistot aikajärjestyksessä... 

Tammikuu 2014
Helmikuu 2014
Maaliskuu 2014
Huhtikuu 2014
Vuosi 2015 tuo mukanaan muutoksia, uudistuksia ja suurimmaksi osaksi elämä vain jatkuu. Pyörät jatkavat pyörimistään, niinkuin sanotaan.

Hevosharrastukseni toivon jatkuvan ja nautin siitä kaikin mahdollisin tavoin.
Helmikuussa minua odottavat Wanhojenpäivät. Maaliskuussa aloitan toivon mukaan työskentelyn ja täytän 18 vuotta - eli muutun vanhaksi.

Huhtikuu 2014
Toukokuu 2014
Mitä siis seuraavaksi? Kysymys pyörii mielessäni hevosten ja ratsastuksen saralta. Mietin hoitohevosteni elämää ja kohtaloita, Petrus on yhä kipeänä. Mietin jatkankohan jossain vaiheessa toiselle tallille tai toisten hevosien luo, vai enkö? Tulevaisuuden muutosten lisäksi uudet tavoitteet tulevat voimaan kuten uudet haaveet, unelmat ja kokemukset.

Huomenna, eli alle puolen tunnin päästä ratsastan ensimmäisen kerran tänä vuonna. En tiedä kenellä mutta huolimatta ratsusta asetan itselleni aina tavoitteita.

Toukokuu 2014
Kesäkuu 2014
Kesäkuu 2014


Tavoite #1:
Kehitä keskivartaloa. Ikuinen vatsalihasten tuska, kun en hallitse hevosen selässä omaa vartaloani niin hyvin kuin pystyisin. Ensimmäisen kerran asiasta huomautti ratsastuksenopettajani, toisen kerran siitä luin arvostelupaperissa. Siitä lähtien olen kiinnittänyt asiaan huomiota ja jatkanut treenausta. Toivon mukaan asian saralla pääsen parantamaan ensi vuoden aikana entistä enemmän.

Heinäkuu 2014
Heinäkuu 2014

Tavoite #2:
Ratsasta Helppo B-tasoinen koulurata. Jos olisin itselleni todella vaativa, mitä en ole, asettaisin ehdoksi hyväksytyn puolelle kallistuvan prosentin ja hyvät pisteet. Tahdon kuitenkin vain ylittää itseni osallistumalla, osallistumisen jälkeen voin pohtia kannattiko tämä ja onko järkeä yrittää myöhemmin uudestaan. Ennen tätä tapahtumaa tarvitsen tavoite nro. 3:sta.

Heinäkuu 2014
Elokuu 2014
Elokuu 2014
Elokuu 2014

Tavoite #3:
Löydä itsellesi sopiva hevonen ja pyri treenaamaan sen kanssa. Monet sanovat minun ja Cabun sopivan yhteen, mikä saattaa olla tottakin. Olen kuitenkin sivusta seurannut monien ihmisten ja hevosten ihania ja läheisiä suhteita kuin myös ratsastuksen saralla suuria onnistumisia. Haluan samanlaisen kemian ja yhteyden jonkun hevosen kanssa. Se on ehkä Cabu, ehkä joku jo ratsastamani hevonen Leppävaarassa tai joku aivan muu. Aika näyttää.

Syyskuu 2014
Syyskuu 2014
Lokakuu 2014

Viimeisenä muttei vähäisimpänä...

Tavoite #4:
Pysy avoimena kaikille hevosille, mahdollisuuksille ja oppimistilanteille. Haluan jatkaa ratsastuksen salojen opiskelua ja oppimista. En ole lähellekkään valmis ratsastaja ja tiedän sen, mutten aio tuudittautua keskivertoisuuteen. Onneksi minulla on ympäristö, jossa pääsen tämän toiveen ja tavoitteen toteuttamaan.

Lokakuu 2014
Marraskuu 2014
Joulukuu 2014
Joulukuu 2014
Joulukuu 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2015!