keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Millaista on nousta ratsaille 5 kuukauden tauon jälkeen?

Kummallista, kotoisaa ja ihanaa.

Ratsastustaukoni taitaa vihdoinkin virallisesti olla ohi ja se on jotenkin kummallinen asia todeta ääneen. Viikko takaperin minulla kävi aivan älytön tuuri ja löysin tämän yllättävän sattumuksen ansiosta itseni Pohjois-Espoosta koeratsastamasta vuokrahevosta. Facebook-ilmoitus, jonka olin muotoillut huolella ja valikoinut tarkasti hyvät kuvat, tuotti tulosta monen kuukauden jälkeen julkaisupäivästä.

Pohjois-Espoosta löysin pihatosta todella suloisen hulmuharjaisen hevostamman, Vivan. Suloinen ja pyöreä eestinratsuhevonen ihastutti kyllä jo ensimmäisellä kerralla rauhallisuudellaan. Monestihan sen tietää jo nopeasti, sopivatko kemiat yhteen, ja Vivan kanssa minulla tuli juuri sellainen tunne. Se oli todella sympaattinen ja vaikkei se todellakaan ollut automaattinen, helppo tai tikissä, pidin sen kanssa puuhastelusta ja ratsastuksesta.


Tänään ratsastin tammaa toisen kerran ja tällä kertaa pidempään ja täysin itsenäisesti. Kumma miten omat rutiinit ja kehonhallinta voivat olla hallussa vielä näinkin pitkän tauon jälkeen. Nämä vajaa 5 kuukautta ovat olleet paljolti lepoa ja oleskelua, enkä ole panostanut urheiluun kiireissäni tarpeeksi. Enkä ole kertaakaan käynyt hevosen selässä, vain kahdesti käynyt katsomassa ja harjailemassa hevosia. Täten oli positiivinen yllätys, että ratsastus oli vielä verissä eikä asiat, joita olin alunperin stressannut, olleetkaan niin vaikeita. Osasin vielä keventää, muistin kaikki 9 vuoden opetukset, huomasin miten vänkyräksi tamma tahtoi ajautua ja osasimpa tehdä jotakin asialle! Tietenkin kaikki on vielä hieman ruosteessa mutta kerta kerralta kaikki tuntuu luontevammalta. Ja samat ongelmat minulla vieläkin oli, käsien asennosta ja tasaisuudesta hienoiseen etukenoon.

Tästä viikosta eteenpäin olen siis onnellinen liikutushevosen omistaja. Kauan on tuonkin lausahduksen sanomista odotettu, mutta kaikki todellakin tapahtuu ajallaan. Vivan kanssa ratsastaminen jatkuu tästä eteenpäin viikottain niin pitkään kuin vain mahdollista. Pääsemme kohottamaan kuntoamme yhdessä ja tututumaan toisiimme. Pikku ruosteet katoavat varmasti pian ja pääsemme tositoimiin. Ehkäpä tämä kangistunut kouluratsastaja uskaltaa esteillekin kun aika koittaa!

4 kommenttia:

  1. uui, mahtavaa! todella suloinen tapaus, toivottavasti saat kuvaajia messiin jatkossa niin saadaan täälläkin vähän silmäillä menoanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yritän kyllä kuvaajan värvätä joku kerta niin voin ruveta pitämään visuaalisempaa treenipäiväkirjaa tänne! :D

      Poista