keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

41: All or nothing


Joop. Glee-musiikin tahdissa on mennyt tässä muutama viikko eikä loppua taida näkyä! Kyseinen biisi on ihana ja sopii fiiliksiini myös. Kaikki tai ei mitään.

Kuten lupailin, alkuviikosta (eli minun kielelläni keskiviikkoiltana) olisi hevosasiaa. Asia on niinkin simppeli, kuin että päädyin lopettamaan Petruksen hoitamisen raskain mielin. Aiemmin hoidin siis kolmesti viikossa kolmea hevosta - Rasmusta kolme kertaa viikossa ja Petrusta ja Cabua kerran. Kolme hoitohevosta osoittautui kuitenkin pitemmän päälle liian raskaaksi ja vaikka kuinka rakastan Petrusta minusta ei irronnut hoitajaa myös sille. Yhdessä saimme viettää kuitenkin lähes 5 kuukautta, olen kiitollinen niistä kuukausista. Ruuna asuu vastapäätä Rasmusta, joten rapsuttelen sitä ehtiessäni - toivon myös pääseväni vielä ratsastamaan sillä!

<3
Helmimaaliskuu on tuonut myös muuta mukavaa hevoselämääni. Kuun lopulla aloitin virallisesti sunnuntaitallitöiden tekemisen tallilla! Asiaan liittyen tulen tuskin tekemään mitään erityistä blogin puolella.
Maaliskuun kisat lähestyvät myös ja pitkän kisatauon jälkeen pääsen itsekin jälleen rusetinhakuisen ratsastuksen makuun. Erityinen asema kisoilla onkin, sillä kyseessä tulee olemaan ensimmäinen Helppo B-tasoinen kisani! Kisoihin taidan päätyä vanhan tutun, Victorin kanssa.
Viime perjantaina ruuna oli nimittäin jaettu minulle ja ruunan kanssa ratsastus olikin varsinainen kulttuurishokki kaikessa jännittyneisyydessään eteenpäinpyrkivien nuorten lupausten jälkeen. Nämä kaksi viikkoa ennen kisoja kuluvatkin toivon mukaan ruunan kanssa treenaten. Eli se on sitten, All or nothing. Haluan uskoa, että selviän kisoista hengissä. Tavoitteet ovat niinkin korkealla, että minulle riittää läpipääseminen. Lopullinen fiilis kisoja varten määrittyy viimeisen tunnin jälkeen ennen kisoja.

Kieli komeasti ulkona on hyvä poseerata, sanoo Vikke!
Maalishuhtikuussa aion lähteä myös jälleen Vihtiin ratsastamaan. Mahdollisesti tällä kertaa koulutunnille. Ratsunvalinta on vielä hieman kesken. On kovin vaikeaa valita kun kiinnostavia hevosia on yli kymmenen.

Vihdissä ratsastelusta ja kisoista (ja mahdollisesti Victorin kanssa treenailusta) tulossa postausta :-) !

2 kommenttia: