42: Askel askeleelta

Kaksi tuntia ratsastusta päivässä - yhdessä vaiheessa vain ponitytön unelmaa mutta toisessa todellisuutta. Perjantaina, pitkästä aikaa, pääsin tosissani treenaamaan.

Tunti #1

Pitkään innolla odotettu yksityistunti. Unelmanani on ollut jo piiiitkään päästä yksityistunnille. Ratsunani toimi Victor, sunnuntain kisaratsuni.
Tunnin aiheena olikin löytää parempi yhteinen sävel ja valmistautua kisarataan. Kuten oletettu, pääsimme todellakin töihin Viken kanssa ja tunti oli kaikessaan todella, todella opettavainen. Oli hyvä pureutua omiin ongelmakohtiin (ja samalla hevosen omiin, esimerkiksi äärimmäiseen vänkyräisyyteen) toden teolla.

Aloitimme tunnin keskittymällä hevosen suoristamiseen, joka tosin onkin kokonainen elämäntehtävä. Hitaasti mutta varmasti tunsin kuinka pienesti tikittävästä hevosesta kuoriutui näyttävän kouluhevosen liikkeet ja onnekseni sain huomata, että kun kerran sen moottorin löysin se ei täysin kadonnut vaan pysyi. Suoruutta jouduin sen sijaan ylläpitämään koko tunnin läpi ja tiedän sen aiheuttavan sunnuntainakin päänvaivaa.
Päänvaivaa aiheuttaa myös oma tasaisuuteni, jonka kanssa saan taistella jostain syystä pienten hevosten kanssa ainaisesti. Käteni heiluu, enkä jostain syystä saa ohjia käteeni kunnolla, vaikka kuinka asian kanssa taistelen. Onnea on, että tiedostan asian nyt ja kykenen keskittymään siihen kisojen verryttelyssä. Jos hallitsen itseni, hallitsen hevoseni.

Kädet kun vielä sais kohdilleen niin olisi unelma...!

Kävimme läpi ensin ravi- ja käyntiosuuksia Helppo B-merkin radasta. Radan alussa tehtävät voltit olivat suoraan sanottuna karmivia, sillä en osannut keskittyä samaan aikaan kolmeen asiaan: itseeni, hevoseen ja teihin. Laukkaohjelmaan siirtyessä sain verrytellä Victoria laukassa varsin pitkään, että se edes jollain tavalla käytti selkäänsä eikä rynninyt päin prinkkalaa. Laukat sujuivat muuten kuitenkin parhaiten koko radasta ja olin positiivisesti yllättynyt.
Kaiken kaikkiaan on paljon parannettavaa ja sitäkin enemmän muistettavaa. 

Tunti #2

Miten voikaan odotuksista huolimatta onnistua, innostua ja olla onnellinen? Perjantain oma tuntini oli niinsanottu hyvän mielen tunti. Ratsastin sen Rotschilde-nimisellä tammalla, joka aiheuttaa ratsastajilleen enemmän tuskanhikeä kuin onnistumisen kokemuksia. Eilen se tarjosi minulle kuitenkin ihanan tunnin ja alun hitauden ja laiskuuden kautta löysimme tiemme tahdikkaaseen menoon, joka yllätti minut täysin.

Olen ratsastanut Ruusalla paljon, joten odotukseni tunnista olivat korkealla. Halusin olettaa, että muistin vielä miten hankalaa tammaa kuului ratsastaa ja halusin uskoa löytäväni siitä sen saman innon, mitä sen kanssa osa ratsastajista kouluradalla ovat löytäneet. Kerrankin olin oikeassa! Astuessani tamman selkään tunsin olevani kotonani ja tamma lämpeni paljon nopeammin, mitä olisin koskaan voinut kuvitella. Alkutunnista teki mieli luovuttaa mutta muutaman hevosen ansaitseman ärähdyksen jälkeen täytyi vain jatkaa. Tamma alkoi puolivälin jälkeen liikkumaan paljon alkutuntia tahdikkaammin eikä ensimmäisten laukannostojen jälkeen protestoinut raippaa enää vaan otti sen todella hyvin vastaan ja liikkui eteen. Oman epätasaisuuteni huomasin jälleen ja yritin sitä parantaa mutta jäin monesti yhä liian rauhattomaksi käteni kanssa.

Ratsastimme tunnilla juurikin tahdikkuutta erilaisten puolipidätteiden avulla ja kuten minulla oli mennyt Victorin kanssa koko tunti suoruuden ja tasaisuuden etsinnässä, meni minulla Ruusan kanssa askeleiden ja tahdin löytämisessä. Tunti oli todella mukava ja myöskin opettavainen.

Ei.
Saa.
Luovuttaa.

Vaikeuksien kautta voittoon ja askel askeleelta kohti parempaa asennetta, osaamista ja tarmokkuutta oman tasapainon kautta! Ruusan kanssa haluaisin kovasti jatkaa, mutta estejaksomme alkaa ensi viikolla! Sinänsä erittäin mukavaa ja odotan innolla, minkä hevosen kanssa pääsen sukeltamaan esteratsastuksen saloihin seuraavien viikkojen ajaksi.

Kisoista postausta pian!

 (Kiitos kuvista Kiralle, Minnalle ja Sofialle! <3)