Pähkinäsilmät ja silkkiturpa

Olipa kerran pieni tyttö nimeltä Pähkinäsilmät. Hän eli kauniissa kylässä, keskellä tiheää ja tummaa metsää, perheensä ja hevosensa kanssa. Hevonen oli syvän tummanruskea kuin kylätien lipevä hiekka ja multa, ja sen silmät säihkyivät, kun kirkas valo taivaalla iski niihin keskipäivän aikaan. Hevosen yönmusta tuuhea harja hulmusi sen laukatessa pitkin kylän ulkopuolista niittyä. Useimmiten Pähkinäsilmät juoksi perässä tai otti ja hyppäsi hevosensa selkään. Yhdessä he viettivät elämänsä kesää, ennenkuin talvi tulisi ja muuttaisi kaiken...

Blogin nimi on muuttunut!

Pähkinäsilmät ja silkkiturpa on blogin uusi identiteetti.

Vanha nimi eli elämänsä ja hyvän sellaisen, muttei tuntunut enää omalta ja sopivalta lähdettyäni Leppävaarasta. Toivon, että uusi nimi miellyttää lukijoitani yhtä lailla kuin siitä itse pidän. 

Viime perjantaina suljn ympyrän ja kävin vierailemassa Leppävaarassa. Vierailu oli ihana ja nostalginen. Niin paljon oli muuttunut ja niin paljon pysynyt samana. Oli upeaa nähdä, miten hyvin kaikilla oli siellä olla. Tuplasti upeampaa oli päästä näkemään Cabua ja Rasmusta. Pojat muistivat minut, vietimme muutamat arvokkaat tunnit yhdessä ja alkuillasta lähdin sydän pursuten onnea.

Vierailut Leppävaaraan eivät näin toukokuun lopussa tunnu loppuvan. Sunnuntaina lähden sinne jälleen, tällä kertaa nautiskelemaan alkukesän auringosta, säihkyvistä kisavarusteista ja vuosittaisista seuramestaruuksista, joissa vuosi sitten debytoin ja sain onnekseni neljännen sijan upean ruusukkeen rinnalleni. Tällä kertaa roolini ei tietenkään ole ratsailla mutta uskollinen kamerani lähtee seuralaisekseni ja toivon mukaan säät sallivat ottaa upeita kuvia ystävistä ja ihanista Leppävaaran hevosista.

Ihanaa loppukevättä ja niille, jotka vielä ovat koulussa - onnea koeviikkoon! Minulla on enää kaksi viikkoa valmistumisen odottamista jäljellä enkä voi sitä uskoa. Totta se kuitenkin on, pian saan jo vetää lakin päähäni ja nauttia herkkulakon päättymisestä kakkupöydän ääressä.