perjantai 1. tammikuuta 2016

Page 1 of 366, chapter 1



Niin se vuosi vain kirmasi ohi kuin villi varsa ensimmäistä kertaa kesälaitumella. Ennen kuin huomasinkaan olin 18-vuotias, tanssinut tanssiaisissa, saanut ensimmäisen kunnon työpaikkani, viettänyt aikaa rannalla, aloittanut viimeisen lukiovuoteni ja kirjoittanut ensimmäiset ylioppilaskirjoitukseni. Mihin se kaikki aika vain lipesi? 365 päivää ja lähes 9000 tuntia tuntuvat todella pitkältä ajalta mutta ne katosivat kuin sormia napsauttamalla.

Sitä aina ajattelee uutta vuotta maailmaa muuntavana vuotena, jolloin sinusta tulee parempi ihminen, taitavampi ratsastaja, hyväntekijä ja tietysti treenaat itsesi myös kesäkuntoon. Ensimmäinen päivä tammikuuta ja olet puhtia täynnä, valmis näyttämään maailmalle kuka oikeasti olet. Ja hyvä niin. 2016 tulee olemaan minulle, kuten monelle muullekin, hyvin erikoinen, erilainen ja muistorikas vuosi. Valmistun tänä vuonna. Olen siitä vihdoinkin varma.

Kevään muuttuessa kesäksi vuoteni kuitenkin oikeasti vasta alkaa. Saan päähäni valkolakin ja astelen hymysuin aivan erilaiseen maailmaan, jonka ulkomuodosta en tiedä mitään. Se pelottaa minua ja minua ärsyttää etten kykyene näkemään tulevaisuuteni. Olisi mukavaa, jos voisin varmistua jatko-opiskelupaikasta ja olla sataprosenttisen varma, että kykenen elämään omillani jossakin uudessa kaupungissa uusien ihmisten, hevosten ja haasteiden keskellä... mutta en pysty.

Luottaen ajankulun nopeuteen kohta on jo helmikuu ja astun penkkarirekkaani jossakin hulvattomassa asussa taskut täynnä karkkia ja nautin elämästä. Niin aion nauttia, vaikka joutuisinkin elämään päivä kerrallaan. Helmikuussa on abivuoden hurvitteluiden lisäksi edessä myös erään pitkän matkan päättyminen ratsastukseni päättyessä Leppävaarassa. Yksi iso kysymysmerkki lisää elämääni, sillä harrastuksen jatkumismuoto on vielä vaakalaudalla. Erilaista elämä ilman Leppävaaraa tulee kuitenkin olemaan, enkä tiedä miten valmistautua tammikuun viimeistä perjantaita varten. En tiedä voiko lähes 9 vuotta kestäneen tarinan loppua varten edes valmistautua.

Vuosi sitten tein kolme lupausta blogissani. Minua harmittaa, etten katsonut taaksepäin niihin silloin kun olisin tarvinnut ohjaavaa kättä elämässäni mutta alitajuisestikin saavutin ne tavalla ja toisella. Olen edennyt ratsastajana paljon enkä halua olla vaatimaton kun sanon, että olen ylpeä siitä kuinka olen päässyt kisaamaan tasoa korkeammalle. Luotan nyt enemmän taitoihini ja uskallan jatkaa kehittymistä tietäen, että ajallaan pystyn mihin vain.

Kiitän vuotta 2015, vaikkei se todellakaan ollut helppo, ja odotan innolla vuotta 2016.

2 kommenttia: