tiistai 7. heinäkuuta 2015

56: Lomaterveiset

Kuten kerkesin aiemmin varoittelemaan, päätyi blogi kesätauolle. Kesän aikana ei ole paljoa hevospuolella tapahtunut, joten raportoitavaa ei ole blogiin löytynyt. Nyt päätin kuitenkin kerätä itseni niskakarvoistani ja kirjoittaa teille kesäkuulumisia kootusti näiltä muutamalta menneeltä kuukaudelta.


Kesä on kulunut ystävien, perheen, Rasmuksen ja Cabun ja kesätöiden seurassa ja tulevaisuutta ajatellessa. Ratsastamaan en ole päässyt tilaustunnin jälkeen ja ratsastustauko piinaa minua. Onneksi syyskausi on alkamaisillaan ja sain mahdollisuuden jatkaa Leppävaarassa vielä! En malta odottaa kuun lopulla alkavia tunteja. Ratsastustaukoa edistää myös se, että päätin viime viikolla satuttaa ranteeni. Turha siis kuvitella ottaa edes irtotunteja nyt ennen kauden alkamista, valitettavasti.

Mun rakkaat kesäpossut <3

 Näitä kahta kesäistä ruunarautiasta en ole päässyt hoitamaan kuin kerran viikossa. Sekin on onneksi riittänyt, ainakin niiden kanssa on päässyt nauttimaan kesästä nurmella. Molemmilla menee mahtavasti. Cabusta on kesän ja kevään aikana tullut paremmin käyttäytyvä kuin Rasmus ja se ihmetyttää minua mutta samalla Cabun kanssa on ollut mahtavaa puuhata. Se on niin sympaattinen sellaisten ihmisten seurassa, joista se välittää ja se todella on kuin suomalainen mies. Ei puhu paljoa mutta kun sanoo tai tekee jotain sillä on merkitystä. Rasmus sen sijaan on oma häslä itsensä mutta  on alkanut rymyämään ruoholla. Sille pitää todellakin pitää nyt kunnon kunniotusleiri.


Kun kesätöiltäni ja tallilla kipittämiseltäni ehdin, valmistaudun tulevan syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Toden totta, kyllä jännittää. Viime viikkojen aikana olen yrittänyt paneutua tulevaisuuteni miettimiseen entistä enemmän. En tiedä vielä, mitä lukion jälkeen tapahtuu mutta mielenkiintoiset mahdollisuudet ovat kyllä nostattaneet lukuintoa ja halua menestyä aineissa joita olen valinnut syksyllä kirjoittaa!

Eipä minulla muuta, syksyä odotellessa. Hyvää loppukesää kaikille teille lukijoille ja toivotaan, että säät meitä vielä suosivat! Nyt on hieman pilvistä mutta kyllä se lämmin aurinko sieltä vielä paljastuu. Palailen blogin pariin mitä luultavimmin vasta syyskauden alettua.

4 kommenttia:

  1. Mikset sais jatkaa lepuskis? ;o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun se on niin kallista :D Ei siinä muuta ole taustalla!

      Poista
    2. Aijoo! Mitä oot miettiny sit? :)

      Poista
    3. En tiiä vielä, vuokrahevosta ehkä jos ei muuten :) Saa nähdä miten kaikki kehittyy keväällä...

      Poista