lauantai 4. huhtikuuta 2015

48: Elämäni hevoset 5/5

Viides hevonen onkin Cabu - ei varmaan tullut yllätyksenä?
Ja mites muutenkaan meidän tarumme olisi alkanut, kuin vahingossa? Cabu jaettiin minulle ratsastustunnille joskus 2013 loppusyksystä. Lähdin ratsastamaan sen kanssa innolla, sillä oli mageeta vaihtaa isoon, uudehkoon hevoseen. Cabu saapui Leppävaaraan saman vuoden heinäkuussa ja vaikutti jotenkin alusta lähtien sympaattiselta - alunperin minun piti alkaa hoitamaan sitä Dominikin sijasta mutta toisin kävi. Hieman pidemmän kaaren kautta Cabusta tuli 2014 tammikuussa minun hoitohevoseni, enkä ole katunut hetkeäkään.


Cabu on täydellinen omana itsenään, juntturana epätäydellisen täydellisenä suomalaisena miehenä. Se on hieman juro, hieman epäsosiaalinen, hieman hölmö ja hieman suloinen. Se oli pitkään ärsyttävä, kiusasi minua ja lyttäsi pari kertaa seinäänkin kokien saavansa tehdä mitä vain minulle. Se ei oikein osannut kunnioittaa ihmistä - pitkälle ollaan menty tapakoulutuksen parissa. Nykyään voin tehdä rakkaan ruunan kanssa melkein mitä vain huoletta ja tiedän, että voin luottaa siihen. Se rakastaa yhä omaa rauhaansa mutta tulee oikeasti vastaan, tuntuu muutenkin nauttivansa olostaan enemmän minun seurassa kun ollaan päästy kunnolla tutustumaan.

Ensimmäisiä tunteja yhdessä

Kivikkoinen tie ylettyy hoitajuuden lisäksi myös ratsastuspuolelle. Ratsastaminen on, toisinkuin muiden hoidokkieni kanssa, ollut tosi olennainen osa minun ja Cabun historiaa. Kun talvella 2013 aloitin sen kanssa oli todella vaikeaa mukautua sen töksähteleviin, isoihin liikkeisiin ja rymistelevään laukkaan. Pitkään meni toisiimme totuttelussa. Keväällä aloitettiin yhteinen kisaaminen. Keväästä 2014 on vuosi ja pitkän, upean vuoden aikana ollaan kisattu viidet yhteiset kisat. Kisat ovat menneet hyvin ja huonosti, samanlaisia fiiliksiä on jäänyt tunneiltakin. Cabu on upea ratsastaa, vaikka onkin vaikea, ja sen kanssa on mahtavaa vaikeinakin päivinä. Nyt, usean kuukauden tauon jälkeen olemme päätyneet takaisin yhteen ja aloittaneet yhteisen uuden harrastuksen: esteratsastuksen. Ensi perjantaina saattekin postausta ensimmäisestä kunnon hyppykerrasta ;) !

Cabun ensimmäinen tunti Leppävaarassa ilman satulaa, hienosti pärjättiin ponien seassa leikkiessä!


Cabun kanssa on niin paljon upeita muistoja. Upeita tunteja, yhteisymmärryksen tunteita, onnistumisia ja rentoja löhöilyhetkiä. Cabu on elämäni hevonen. Pitkään mietin tämän haasteen saatuani, kuka oikeasti on elämäni hevonen mutta nyt se on aika selvää.
Tämän ison, ihanan juntin kanssa on toivottavasti vielä pitkä yhteinen taival tallattavana mutten malta odottaa <3


Mitä piditte näistä postauksista? Minusta niitä oli aivan mahtava kirjoittaa ja ennenkaikkea muistella ihania menneitä ja haaveilla tulevaisuudesta :) !

4 kommenttia:

  1. Nää oli tosi kivoja postauksia! Tykkään hirveesti lukee näitä ja nyt on kiva tehdä facebookiin omaakin :) ainoo vaa et kuvien valitseminen on hirveen vaikeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että tykkäsit! Kuvien valitseminen oli kyllä tositosi vaikeaa :D

      Poista
  2. Heippa Sara! Cabu on minun entinen hevonen, oli mulla elämänsä ensimmäiset 6 vuotta :) Kiva lukea kuulumisia! jos viitsit niin laita mulle s.postia kun ois kiva kuulla Kapsusta enemmänkin! mun s.posti on : maija_ollikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ompa ihanaa, että löysit tiesi tänne! Kerron mielelläni Cabun kuulumisia :)

      Poista