keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

46: Elämäni hevoset 3/5

Seuraavan elämäni hevosen valitseminen oli vaikeaa. Oli vaikea päättää niin monen ihanan hevosen joukosta se, kenellä on ollut minulle eniten merkitystä. Päädyin kuitenkin erääseen kirjavaan lempeään jättiin, joka on bloginkin puolella tullut varsin tutuksi viime vuoden vakioratsunani.

Kolmantena haastehevosena esittelen siis Jolly Jumperin - hevosen, josta on aivan vahingossa tullut minulle tärkeä.


Muistan kun Jolly saapui tallillemme ja kuinka vaikealta ja pelottavalta hevoselta se näytti. Se oli epävarma, iso ja haparoi arkipäiväisissäkin asioissa, se säikkyi tunneilla ja liiteli aivan omiin suuntiinsa. Ajattelin, että toivottavasti en joudu ratsastamaan sitä, se vaikuttaa niin vaikealta.
Ajan kanssa Jolly tottui kuitenkin tunneilla kulkemiseen ja rauhoittui. Eihän se vieläkään tasainen ja helppo tuntsari ole, mutta jo paljon parempi.

c) Elina Pellosniemi 
Edetessäni itse yhä paremmaksi ja tasaisemmaksi ratsastajaksi itsekin, aloin katselemaan Jollya uudelta kantilta. Näin kuinka upeasti se liikkui ja kuinka sävyisä se oikeasti oli. Rupesin ajattelemaan, että olisihan sitä aika mukava kokeilla mutta ei siitä varmasti tulisi mitään. Viime vuoden toukokuun alussa menin kuitenkin normaalisti perjantaina tallille ja mitä sainkaan listassa nähdä - Jollyn nimen omani perässä! Totta puhuen se ilta meni paniikinsekaisissa fiiliksissä.

Kuva toiselta yhteiseltä tunniltamme

Ensimmäinen yhteinen tuntimme oli hirmu vaikea. En pysynyt Jollyn liikkeissä mukana ja se hermostui jokaisesta ylimääräisestä hallitsemattomasta heilahduksestani lisäten vauhtia, joka sai pakan leviämään kyllä pahemman kerran useaan otteeseen tunnin aikana. Kuoppainen alku ei kuitenkaan säikäyttänyt minua, vaan halusin jo ensimmäisen kerran jälkeen kokeilla uudestaan, josko ilman alkujännityksiä sujuisi paremmin.
Seuraavalla tunnilla sain kuin sainkin Jollyn jälleen ratsukseni mutta tällä kertaa menimmekin ulkona maneesin sijasta. Ne olivat kevään ensimmäisiä ulkotunteja ja Jolly tuijotteli kaikkea ihmeissään, mennen jälleen kovaa ja altani pois. Tunti oli suoraan sanottuna aikaisempaa vaikeampi.



Viime toukokuusta on päästy todella pitkälle. Noista tunneista lähtien olen ratsastanut Jollylla lähes joka perjantai, vaihtaen siinä välissä toki muutamaan otteeseen ratsua vaihtelun ja pakon edessä. Joka kerran jälkeen olen jäänyt innolla odottamaan seuraavaa perjantaita, vaikka Jolly olisi ollut kuinka vaikea ja muutamaan otteeseen pelottavakin. Varsinkin viime talvena sillä oli useasti todella paljon energiaa ja saatoin tulla alas selästä ja huomata, etten ollut koko tunnin aikana hengittänyt ja käsiin sattui pitelemisestä. En kuitenkaan koskaan alkanut pelkäämään Jollya.

Hymy herkässä :)


Jollyn ja minun viimeiset yhteiset tuntini tänä talvena olivat useasti upeita.
Aivan huomaamattani, Jollysta oli tullut todella iso osa ratsastustani ja perjantaisten ratsastustuntien piristys. Opin olemaan sen liikkeissä, säpsähtelyissä, opin rentoutumaan ja olemaan tasaisempi. Sillä ilman tasaisuutta ja rauhallisuutta Jollyn kanssa on turha yrittää mitään. Jollyn kanssa opin rohkeaksi ja paremmaksi - tulen aina muistamaan sen kaikki tempaukset ja aivan upeat yhdessä koetut onnistumisen hetket. Jollyn kanssa olen todella useasti huomannut ratsastavani todella onnessani - ruuna saa minut omalaatuisuudellaan ja sympaattisuudellaan iloiseksi ja sen kanssa on aina mahtavaa tehdä töitä, sillä se yrittää niin kovasti.

2 kommenttia:

  1. voi, ihania kuvia <3 hieno heppa on kyllä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään (nuo sinun ottamat on esimerkiksi ihania ;)) Jolly on upea <3

      Poista