tiistai 16. joulukuuta 2014

34: Holly Jolly Christmas




Huikean kekseliäs otsikko paljastaa viime perjantain ratsun: Jolly Jumperin!


Odotin, että menisin Cinderellalla, mikä olisi ollut mahtavaa mutta Jollyn kanssa olikin vielä mukavempaa. Aloitin kauteni Jollyn kanssa ja taidan myös lopettaa tämän vuoden.

Perjantain tunnin aiheena oli etuosakäännökset ja yleinen hevosen hallinta. Koko kauden olemme oikeastaan treenanneet peruslaatuista peräänantoon saamista, ennemmin kuin temppuja ja taidonnäytteitä. Olen pitänyt tehtävistä ja pienimpiin yksityiskohtiin keskittymisestä ja se on saanut minut edistymään ja olen ymmärtänyt hirveästi uusia näkökulmia asioista. Koen myös hallitsevani kehoni paremmin nyt, kun olen haastanut itseäni eri tavoin. Siihen Jolly onkin mitä oivampi partneri, sillä sen suurissa ja mahtipontisissa liikkeissä taitavinkin ratsastaja joutuu keskittymään.


Ratsastimme tunnilla tehtävää, jossa oltiin neliöllä, jonka sisään tehtiin lyhyellä sivulla voltti ja ensin neljään, sitten kahteen, kulmaan etuosakäännökset. Aloitimme tunnin ja Jolly tuntui ensimmäiset 10 minuuttia suurinpirtein siltä, että se kiemurteli allani kuin käärme eikä rauhoittunut. Kokeilin löysätä hieman ohjaa mutta se ei asiaa helpottanut, se vain jännitti. Pidin kuitenkin itseni rauhallisena ja tasaisena ja löysimme yhteisen sävelen nopeammin kuin olisin kuvitellut. Kun Jolly rauhoittui minäkin rauhoituin ja pystyin keskittymään isojen liikkeiden mukailuun ja itseeni. Ensimmäiset ravit olivat Cinderellan isoihin liikkeisiin tottumisesta huolimatta vaikeita, sillä sen liikkeet ovat paljon tasaisempia kuin Jollyn. Jollyn liikehdintä heiluu joka suuntaan.  


Etuosakäännökset sujuivat hirmu hienosti meiltä. Saimme opettajalta ihania kehuja, jotka lämmittivät sydäntä ja isot taputukset kirjavan kaulalle toivottavasti tsemppasivat myös sitä. Jollyn kaula on todella taipuisa, mikä on samaan aikaan hyvä ja huono juttu! Hyvää siinä on se, ettei hevonen todellakaan jää kankeaksi vaan sitä voi todella asettaa ja kääntää joka suuntaan. Huonoa siinä on se, että kaula taipuu usein liikaa ja kroppa ei seuraa. Keskityin tunnilla kuitenkin kokonaisvaltaiseen ohjailuun ja tunnin kuluessa huomasin kyllä eronkin.

Etuosakäännösten lisäksi tehtävään lisättiin laukkavoltti, mikä ei itsessään ollut kummoinen haaste. Sen jälkeen oli kuitenkin suhteellisen lyhyt matka siirtää erittäin vahva ja menohaluinen hevonen takaisin käyntiin ja jo muutaman askeleen jälkeen tekemään käännöstä.

Aika kuvaava demonstraatio hepan laukkahaluista ja omasta perässäpysymisestäni
Ratsastin Jollylla sen ainoan tunnin, mikä takasi aktiivisuuden ja keskittymiskyvyn mutta myös energian. Tämän takia meillä oli suurimman osan ajasta hieman erimielisyyksiä askellajista mitä tuli tehtävästä toiseen siirtmisessä. Jolly kuunteli kuitenkin lopulta hyvin, emmekä joutuneet kiiirehtimään ainoaaseenkaan käännökseen. Ensimmäisen noston tein ravista, sillä kuvittelin käyntinoston riistäytyvän liiaksi käsistä. Ravista nosto osittautui kuitenkin vaikeaksi, mistä syystä nostin loput kerrat käynnistä. Jollyn mahtipontiset nostot olivat ihania, mahtavia ja huvittavia samaan aikaan! Pysyin jotenkuten menossa mukana mutta se takajalkojen ponnistusvoima, jonka koin koko kehossani oli aivan mahtava...



Kaikenkaikkiaan perjantain tunti oli mahtava ja opettavainen - hyvä paluu tämän ison läikikkään ruunan selkään :) !

Tällä kertaa saitte lukijaiseni hieman enemmän naposteltavaa mutta muistutettakoon, että ensi lauantaina on edessä joulukatrilli, josta tulossa kuva & mahdollisesti videopostausta! Vuoteen mahtuu minulla myös kaksi muuta ratsastuskertaa, joista toivonmukaan myös jotain mukavaa myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti