tiistai 19. huhtikuuta 2016

Isona minusta tulee valokuvaaja

Kevät etenee hurjaa vauhtia ja penkkareista on jo kaksi kuukautta. Mihin aika oikein valuu? Miten päivät ovat ohi yhdessä silmänräpäyksessä ja viikot vaihtuvat sormia napauttamalla? En tahdo pysyä mukana.

Tänä keväänä kaikkien huulilla ovat sanat 'ammatinvalinta', 'pääsykokeet', 'korkeakouluopinnot', 'laudatur' ja 'tulevaisuus'. Minun tulevaisuudennäkymäni ovat vielä harmillisen sumeat. En tiedä mihin lähteä tai mitä tehdä, mutta se on okei. Seuraavien vuosien aikana aion kokeilla ja testata kaikkea, mitä keksin.

Ensimmäisenä, tai ainakin juuri nyt, aion antaa valokuvaamiselle kunnon mahdollisuuden. Monet tietävät minun rakastavan valokuvaamista ja tehneen sitä kauan ja kummatkin ovat totta.
Siksi aion alkaa mainostamaan mahdollisuutta ostaa minulta tilausvalokuvauksia.

Ajatus on kytenyt päässäni jo pitkään mutta vasta tänä keväänä ostettuani uuden putken olen voinut tosissani ajatella asiaa.


Olen 19-vuotias opiskelija ja itseoppinut harrastevalokuvaaja. Takanani on neljä vuotta järjestelmäkameroilla ahkeraa ja säännöllistä kuvaamista ja sitä ennen vähintäänkin kolme vuotta pokkareilla kuvaamista. Olen valokuvannut erilaisissa näyttelyissä, kisoissa ja tapahtumissa kuin myös tuttujeni lemmikkejä ja vapaana liikkuvia eläimiä. Keskityn lähinnä juurikin eläinten eli maatilaeläinten, villieläinten, hevosten ja koirien kuvaamiseen mutta viimeaikoina olen kuvannut ihmisiä ja vuosien varrella myös luontoa. Pidän kuitenkin ehdottomasti eniten hevosten ja koirien kanssa työskentelystä ja niiden kuvaajana itseäni myös mieluiten mainostan.

Teen tilausvalokuvauksia Espoon ja Helsingin alueella. Hinnastoni lähtee 20 eurosta ja se käsittää valokuvien ottamisen, muokkaamisen ja matkakulut. Hinta nousee maltillisesti mitä laajemmasta tai kauempana olevasta tilauksesta on kyse. Kuvat julkaistaan pääasiassa kuvasivustollani, jonka linkin löydät alempaa.

Jos kiinnostuit ja haluat tietää lisää, ota yhteyttä!
Sara Pajunen
Email: pajusensara@gmail.com
Facebook-sivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti