37: Ikimuistoiset ratsastuskerrat

Sunnuntai-illan kunniaksi vuorossa erikoispostaus, jota olen ajatellut jo hetken. Olen pohtinut mitä tunteja ottaisin mukaan ja miten kertoisin niistä, jotta teille lukijoille välittyisi se tunne mitä koin ratsastaessani silloin.

Ensimmäisenä listalla minulla on ehdottomasti kaksi ratsastustuntia Cabun kanssa.
Toinen tapahtui hieman yli vuosi sitten talvella. Olin ratsastanut Cabulla suurinpirtein nelisen kertaa ja ratsastimme tunnilla ympyröillä. Aloittaessani Cabulla minun oli ollut vaikea mukautua liikkeisiin, hallita pitkää runkoa ja erityisesti kantaa käteni. Viimeiset noin neljä ratsastuskertaa olivat menneet joko kohtalaisesti tai päin mäntyä. Olin vähitellen tottunut isoon ja kovapäiseen hevoseen mutta meillä oli selvästi paljon oppimista. Tuolla tunnilla Cabulla oli todella hyvä työmoraali, oikea määrä energiaa työskennellä ja ryhdikkyyttä. Alkutunti alkoi kuten aina mutta hevonen pehmeni hirveän nopeasti ja muistan olleeni yllättynyt. Ratsastaessamme ympyröillä Cabu oli niiiin pehmeä ja niin luottavainen. Se oli hyvässä muodossa ja hyvässä ravissa, varmastikin liian hitaassa mutta rytmi oli hallinnassa. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa, että olin sulassa yhteiselossa hevosen kanssa ratsastaessani.

Kuvat eivät ole kyseiseltä tunnilta

Toinen ratsastustunti Cabun kanssa, mikä on jäänyt mieliini, tapahtui 2014 kesällä. Olin ilmoittautunut kesäkisoihin ja tiesin meneväni Cabulla sinne. Tunti taisi olla leirin ohjaamisesta saatu palkkatunti. Minut oli listattu tunnille, jossa oli minun lisäkseni vain taitavia senioriratsastajia joiden taso oli varmastikin Helppo A+ ja kokemusta vuosikymmeniä. Muistan katsoneeni listaa pitkään ja miettien olemmekohan me siellä tiellä ja miksi minut laitettiin kyseiselle tunnille. Jännitin tuntia paljon. Hoidin ja varustin kuitenkin Cabun ja astelin kentälle muiden joukossa. Tunti oli aivan mahtava, erilainen ja niin eri tasolla kuin mihin olin tottunut. Emmekä me lopulta pahasti olleet tiellä. Cabu oli jälleen ryhdikäs ja erittäin hyvin eteenpäin menevä. Ratsastimme pitkät sivut uran sisäpuolella ja taisimme tehdä avoja ja pohkeenväistöä. Pärjäsin taitavien ratsastajien parissa ja ratsastin hyvin, Cabu oli hyvällä tuulella ja suoriuduimme tehtävistä saaden kehuja. Tunnin päätteeksi Cabu ryösti laukassa edessä laukkaavan Lucca-hevosen takalistoa päin ja me teimme mukavan yhden ohjan äkkijarrutuksen. Cabulla on siis tapana hyökätä puremaan toisten hevosten pyllyjä, se on hevoslauman anarkisti.

Seuraavana listalla toinen ihastuttava kesämuisto, tällä kertaa Einolan Tallin Lola-hevosen kanssa.
Kesä 2014, ratsastusleirini Einolan Tallilla. Olin aiemmin päivällä päättänyt jättää maaston välistä ja vaihtaa sen koulutuntiin. Meitä oli tunnilla vain neljä. Olin saanut valita ratsukseni Angola-nimisen hevosen, nuoren tummanruunikon, jota olin ihastellut jo sosiaalisen median kautta silloin kun se tallille saapui. Päätin, että oli minun aikani kokeilla tammaa, sillä se vaikutti niin ihastuttavalta. Laittaessani sitä kuntoon rakastuin ensinnäkin hevosen ihanaan paksuun kouluhuopaan ja -satulaan. Tajusin myös, että hevonen oli todella iso, yli 175cm korkea sanoisin. Tunti alkoi haparoivasti, sillä Lolalla oli aikuisten oikeasti isot askeleet. Ei niinkuin Cabulla tai tallimme jättiläisellä Waillantella (r.i.p.<3) vaan oikeasti laajat, keinuvat askeleet. Löysimme kuitenkin nopeasti yhteisen sävelen ja Lola osoittautui todella oppivaiseksi ja työmoraaliltaan hyväksi tammaksi. Se keskittyi todella hyvin ja yritti koko tunnin parhaansa vaikka väsyikin lopussa. Ratsastimme helteestä huolimatta tiukkaa kouluvääntöä ympyröillä taivutellen kunnolla, volteilla ja temmonmuutoksilla. Jotenkin Lolan kanssa oli vain todella hyvä ratsastaa, se ei todellakaan ollut helppoa mutta jo ensimmäisellä kerralla tuntui että saavutimme jotakin. Tamman askeleet olivat suuruudessaan ihanat istua ja luonnekin neidillä on aika täysi kymppi. Leirillä ratsastin Lolalla myös toisen kerran ja haaveilen, että pääsisin menemään sen kanssa vielä joku päivä. Sen kanssa oli niin mukava puuhata.

Leirimuistoja on kaikilla toki paljon mutta tämä seuraava, Patu-nimisen mahtavan hevosen kanssa, on aivan erityinen virstanpylväs.
Nimittäin kesällä 2014 hyppäsimme leirillä korkeushyppyä ja minä sain ihanaksi ratsukseni Patu-nimisen ruunan. Patu, eli Ein Golden Patrol, on yksi lempihevosiani Lolan ohella Einolasta ja sillä hyppääminen on erityisen mukavaa. Ruuna pysyy hyvin käsissä mutta on innokas ja rakastaa hyppäämistä. Se on vielä nuori mutta oppivainen ja taitava. Hyppäsimme tunnilla kahden esteen sarjaa, jonka toista estettä korotettiin vähitellen. Lämmittelimme jollakin tehtävällä, jota en muista enää. Muistan olleeni todella jännittynyt, sillä olin lupaillut kaikille, että tällä leirillä hyppään ensimmäisen metrini. Olin ollut onnellinen saadessani Patun hyppykaverikseni, sillä pystyin luottamaan siihen. Korkeimmillaan Patun kanssa on nimittäin hypätty yksittäisenä 130cm. Tiesin, että se veisi minut esteen yli jos luottaisin siihen (ja tietenkin itseeni). Tilanteessa, jossa estettä korotetaan vähitellen jo 80cm alkaa tuntua korkealta. Lopulta tuli vuoromme hypätä metri ja psyykkasin itseni kun nostin Patulla laukan. Lähestyimme oikeassa kierroksessa ja sain innokkaan ruunan käännettyä tarpeeksi laajassa kaarteessa sarjalle. Hyppy tuli ja taisin pysyä kohtuullisesti hypyssä mukanakin. Tömähdimme maahan ja olin tehnyt sen! Hypännyt ensimmäisen metrini ja vielä hyvin ja ihanalla hevosella.

Patun kanssa ikimuistoiseksi on myös muodostunut vuoden 2013 viikonloppuleirillä tippuminen. Olin uskalias silloin ja hyppäsin Patulla ilman turvaliiviä. Lopulta se ei olisi tosin suojannut minua. Lähestyimme huonosti muuriestettä päin ja hevonen kiemurteli allani. Patua jännitti muuri silloin todella paljon eikä se ollut ainoa. Olin kuitenkin uhkarohkea ja koetin huonosta lähestymisestä huolimatta suunnata esteelle. Patu teki äkkisiirron vasemmalle juuri ennen estettä ja minä tipuin lantio edellä tolppaa päin. Tolppaan jäi lommo niinkuin minuunkin. Selvisin kuitenkin hengissä ja ratsastin jo seuraavana päivänä vaikkakin hieman puolikuntoisena.

Tippumisen jälkeen vaan takasin selkään, vaikken hypännytkään enää.

Viimeisenä listalla on tunti aivan lähikuukausilta.
 Ratsuna uusin tuttavuus Cinderella, lempinimiltään Tuhtimo, Cinde ja Sintti. Luonteikas tamma on yksi tallin uusimmista lisäyksistä ja tullut kehutuksi lähes kaikilta selkäänsä nousseilta. Minäkin tykästyin tammaan heti ensimmäisellä kerralla.
Tunti oli alkutalvesta 2014, eli muutama kuukausi takaperin. Olin halunnut kokeilla Cinderellaa jo pitkään, sillä tamma vaikutti ihanalta. Ystäväni olivat kehuneet sitä kovasti. Selässä huomasin, kuinka solakka hevosen kroppa hämäsi paljon, hevosella oli isot askeleet. Säkäkorkeutta Cinderellalla on varmaankin 170cm tai hieman yli. Ensimmäinen tuntimme meni kohtuullisen hyvin mutta Cinderella ei ollut niin rento kuin olisi voinut olla. Isojen askeleiden hallitseminen oli myös vaikeaa. Menimme kolmikaarista kiemurauraa ja sillä hevosen hallitseminen ja ohjaaminen on tärkeää. Seuraava tunti on erityisesti se, mikä minulle on jäänyt mieleen. Cinderella oli todella mukavantuntuinen alusta lähtien. Sillä oli ratsastettu ennen minua, joten vertymisestä ei tarvinnut huolehtia. Tamma oli paljon rennompi ja jotenkin halukkaampi kuuntelemaan minua. Ratsastimme jällen kiemurauraa ja pystyin ohjaamaan tammaa lähes pelkällä ajatuksella! Tämä tunti oli minulle toinen kerta, jolloin tunsin oikeasti olevani sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä hevosen kanssa. Kaikissa askellajeissa hevonen tuntui haluavan työskennellä, oli ryhdikäs ja lennokas mutta myös rauhallinen. Isot askeleet olivat hallussani ja pitkärunkoinen paketti pysyi kasassa.

Cinderellasta ja minusta ei taida valitettavasti olla yhteisiä kuvia, mutta jaan tähän pari ottamaani potrettia hänestä.