lauantai 30. tammikuuta 2016

Tien alussa lähdin taivasta tavoittamaan



How lucky i am to have something that makes saying goodbye so hard.”
- A.A. Milne

Siitä on nyt noin 9 vuotta, kun ensimmäisen kerran astuin kotiovelleni. Se narahti avautuessa äänekkäästi ja kolahti kiinni. Sen toisella puolella avautui nuoren tytön silmissä uskomaton näky, metri toisensa jälkeen karsinoita, poneja ja hevosia. Tuijottavia, uusia silmäpareja ja lämpöinen tallin tuoksu. Heinää, purua, karvoja, hörinää ja hirnuntaa. Se oli jännittävää ja pelottavaa.


Nämä asiat ovat minulle nykyään arkipäivää ja elän omalla tavallaan unelmaa. Pieni Sara, vuonna 2007, ei olisi ikinä voinut kuvitella 18-vuotiaan itsensä elämää tai sitä miten pitkälle hän on astellut kivistä tietään. Joskus sitä on vaikea uskoa nykyäänkään mutta mielestäni on tärkeää välillä olla ylpeä itsestään ja saavutuksistaan kuinka vähäisiä ne olisivatkaan ja kuinka vaikealta elämä tuntuisi niistä huolimatta.



Vanhempi minäni ymmärtää myös jotain muuta, mitä nuori tyttö ei osannut vielä käsittää. Hän tietää, että joskus pitää myös osata päästää irti ja joskus on pakko päästää irti vaikkei se mukavalta tuntuisikaan. Tällä kertaa jätän hyvästit kodille, pienelle maailmalle Leppävaaran metsissä, jonne olen vuosien varrella paennut muuta maailmaa enemmän kuin useamman kerran. Paikan, jossa olen oppinut elämästä yhtä paljon kuin koulussa ja viettänyt vähintään yhtä paljon aikaa. Tähän päätökseen lähteä en herännyt yhdessä yössä enkä ole siitä tosissaan vieläkään varma. Ihminen ei ole koskaan mistään varma - joskus vaaditaan hyppy tuntemattomaan ja nyt on minun aikani ottaa sellainen.



Leppävaara jää aina sydämeeni enkä unohda sitä kaikkea valtavaa määrää mitä opin siellä. En unohda ikinä ihmisiä, hevosia tai tuhansia ratsastustunteja. Jokaikinen sielu, ihmisen kuin eläimenkin, jonka olen tavannut tallin käytävillä vuosien varrella on ollut minulle rakas ja vaikea päästää irti. Onneksi me ihmiset muistamme - en aio unohtaa niitä jaettuja nauruja, kyyneleitä ja kiitollisuuden tunteita, joita sain kokea. Jätän toisen kotini haikein mutta odottavin tuntein. Tiedän kokemuksesta, että edessäpäin minua odottaa jotain muuta. Kivinen tie kaartaa eri suuntaan mutta sitä ympäröivät yhtä kauniit, vain erilaiset maisemat. Ehkäpä löydän vuokrahevosen tai oman hevosen, ehkä en. Hevosista en kuitenkaan luovu - sen tiesin siitä päivästä lähtien kun ensimmäisen kerran Leppävaaran ratsastuskoulun käytävillä kävelin pienenä keskenkasvuisena kakarana.




Jo pitkään olen miettinyt tapoja lähteä. Lähteminen tuntui aluksi pakottamiselta, sillä jätän jälkeeni niin monia rakkaita hevosia ja ihmisiä. Vähitellen olen lämmennyt ajatukselle, enkä näe poistumista enää pelkästään lähtönä, vaan myöskin sinä eteenpäin siirtymisenä, mitä toivon sen olevan. Käsitin tämän kun tajusin, että haluan jatkaa eteenpäin.


Kiitos on ainoa sana, jonka osaan enää tässä vaiheessa sanoa. Kun tallilta on kävelty pois, arkku tyhjennetty ja hyvästit sanottu sydän kurkussa, on varsin tyhjä olo.
Kiitos siis ystäväni.
Kiitos Domani.
Kiitos Rasmus.
Kiitos Cabu.
Kiitos viimeisistä tallipäivistäni.



"Have the courage to do what you're not ready to do."
- Richie Norton


maanantai 4. tammikuuta 2016

Jostain takaa merten ja mantujen löydän unelmieni maan

 Somewhere in time's own space
There must be some sweet pastured place
Where creeks sing on and tall trees grow
Some paradise where horses go,
For by the love that guides my pen
I know great horses live again.

-Stanley Harrison

Kukapa meistä ei unelmoisi? Nuoresta pitäen meitä opetetaan katselemaan maailmaa, tutustumaan sen ihmeisiin ja ajattelemaan kaikkea mitä voimme saavuttaa, löytää ja oppia. Tänään ajattelin listata teille "bucket list"-tyylisesti 8 hevosaiheista paikkaa ja asiaa, jotka haluan kokea ennen kuolemaani.

Maailma on myös nelijalkaisten ystäviemme osalta monipuolinen ja laaja. Jokainen maa tuntuu omistavan omat tapansa hevosten pitämisessä ja hevoskulttuurissa ja minusta jokainen maa on uniikki ja näkemisen arvoinen. Minulla on kuitenkin selviä suosikkeja ympäri maailmaa - asioita, jotka vain haluan nähdä omin silmineni ja kokea.
Kyseiset kokemukset eivät ole missään tietyssä järjestyksessä alla ja niiden kuvat on kopioitu laillisesti Flickr.comista.

1. Espanjalainen ratsastuskoulu





Ensimmäisenä listalleni pongahti Espanjalainen ratsastuskoulu. Tarvitseeko tätä edes kyseenalaistaa? Kyseinen ratsastuskoulu on mielestäni ainoa laatuaan ja olisi varmasti upea paikka vierailla. Ratsastuskoulu sijaitsee Wienissä ja se on ympäri maailmaa tunnettu upeista perinteistään ja kauniista lipizzanhevosistaan. Lipizzanhevoset ovat mielestäni kauniita hevosia ja olen ollut onnekas saatuani tutustua entiseen hoitohevoseeni Dominikiin, joka oli nuori lipizzaruuna. Espanjalaisessa ratsastuskoulussa hevoset ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa ja kaikki varmasti pystyvät hahmottamaan mielessään hyppytemput kuten Levaden ja Capriolen.

2. Perinteinen espanjalainen ratsastus



Vaikka jatkamme samanlaisella espanjalaisella teemalla, viehättää perinteinen espanjalainen ratsastus minua aivan omalla tavallaan. Barokkihevoset ovat aina viehättäneet minua, sillä ne ovat näyttäviä mutta seesteisiä hevosia ja niillä on pitkät perinteet. Matkaa Espanjaan piristäisi todella hyvin käynti ratsastusnäytöksessä, jossa saisi unelmoida omasta andalusialaisesta tai vain ihailla kauniita hevosia upeissa varusteissa. Espanjalaiset perinteet ovat myös hyvin kaukana Suomessa totutusta käytännöllisestä hevostelusta, johon kuuluu länget ja kuokka, mistä syystä ne kiinnostavat minua perisuomalaista harrastajaa.

3. Lännenratsastus Amerikanmaalla





Jotenkin kummasti seuraavat neljä kohtaa ovat enemmän vaelluspainotteisia. Se ei kuitenkaan vähennä niiden arvoa vaan minun kohdallani ennemminkin lisäävät kiinnostusta. Vaeltaessa hevosen selästä käsin pääsee tutustumaan hevoseen ja luontoon aivan eri tavalla kuin kiertämällä rataa kentällä miettien ainaisia puolipidätteitä. Luonto ympäröi sinua ja näet upeita maisemia ja pääset rentoutumaan. Parhaimmassa tapauksessa vaellukset kestävät päiviä eikä se todellakaan haittaisi minua esimerkiksi sellaisessa paikassa kuin Pohjois-Amerikan preerioilla.

Lännenratsastusta olen päässyt kokeilemaan jo nuorena oltuani lännenratsastukseen erikoistuneella Jokirannan ratsastuskoululla kesäleirillä. Leiri oli todella mielenkiintoinen kokemus nuorelle tytölle ja lännenratsastuksen rentous jäi aina kiinnostamaan minua. Lännensatulassa olisi varmasti todella mukavaa vaeltaa.

Mikä Amerikan hevosperinteissä myös kiinnostaa ovat villimmät lajit kuten "barrel racing" ja tietysti karjan paimennus vanhan kunnon ranchilla.

4. Islanti





Tämä lista ei olisi mitään ilman Islantia. Islanninhevoset ja Islanti ovat olleet niin pitkään unelmalistallani kuin olen hevosia harrastanut. Kuten lännenratsastusta, kokeilin myös islanninhevosilla ratsastusta hyvin nuorena ensimmäisen kerran. Olen ollut kahdella islanninhevosleirillä ja kolmella muutaman tunnin issikkavaelluksella elämäni aikana puhumattakaan kerroista kun olen noussut jollakin tavallisella tallilla islanninhevosen selkään. Olen myös hypännyt esteitä islanninhevosella, ja tippunut, mistä ei sitten puhutakaan enempää... (Ei kuulu ylpeyden hetkiini)

Islanti on upea ja erikoinen maa ja viehättää ehdottomasti karun luontonsa ja ikonisten villihevostensa takia. Kukapa ei haluaisi käyskennellä villihevosten keskellä?
Islanninhevosten askellajit, töltti ja passi, ovat mahtavat istua ja pienten sitkeiden hevosten kanssa on upeaa vaeltaa. Niiden kotisaarella se olisi varmasti kahta mahtavampaa. Näillä hevosilla tulee aina olemaan paikka sydämessäni ja toivon joku päivä saavani mahdollisuuden tutustua niiden kuvankauniisiin kotiseutuihin.

5. Norjanvuonot


 

Jokin siinä koskemattomassa luonnossa minua sykähdyttää - huomaako sen kenties tästä listasta? Seuraavana listassa on Norja, vuonot ja norjanvuonohevoset. Nämäkin sitkeät pienet karvaiset ponit ansaitsevat paikan listassani, sillä mikä ei olisikaan upeampaa kuin vaeltaa katsomaan Norjan tunnettuja maisemia, vuonoja, näiden suloisten ponien selästä käsin. Aiemmin olen päässyt maastoilemaan vuoniksella ja se oli aivan mahtavaa. Pienet sitkeät hevoset ovat näköjään myös minulle sellainen "soft spot".

6. Aavikkoarabit



Sitten siirrytään takaisin eksoottisempiin maisemiin. En varmasti ole ainoa, joka varttui Mustan Orin ja sen kaikkien mahdollisten variaatioiden parissa? Muistan hyvin selvästi erään elokuvan - jonka katsoin aivan liian monta kertaa - jossa musta ori oli upea villi arabianhevonen. Se pyydystettiin aavikolta ja elokuvassa oli maagisia kohtauksia jylhissä maisemissa villihevosten parissa.

Seuraava kosketukseni aavikkohevosiin oli, kun kuuntelin nuorena tyttönä tarinaa siitä kuinka isäni oli Afrikassa ja pääsi ratsastamaan hiekkaisiin maisemiin. Hänen hevosensa vikuroi eikä lähtenyt laukkaamaan, sillä isäni ei osannut käskeä sitä, ja minä nauroin tarinalle. Nyt vanhempana pystyn kuvittelemaan, kuinka maaginen kokemus paahtavan auringon alla ratsastaminen on varmasti ollut.

7. Hacking with a british accent



Iso-Britanniaan olen halunnut lähteä hyvin, hyvin pitkään. Se on paikka, johon olen suunnitellut vielä joku päivä jopa muuttavani. Muistan pitkään suunnitelleeni serkkuni kanssa kahvilan avaamista jonnekin kylään. Tämä on tietysti hyvin kaukainen ja kulunut idea mutta kaiken kaikkiaan brittien tavat, kulttuuri ja saarien luonto tuntuvat houkuttelevilta. Kaikkein suurin houkutus on kuitenkin se miten isossa osassa ratsastus tuntuu olevan Briteissä. Haaveilen takapihatallista, jossa voisin pitää itselleni, tulevalle aviomiehelleni ja lapsilleni omia hevosia ja voisimme perheenä ratsastaa upeissa maastoissa. Korkealentoista ehkä mutta saapa sitä unelmoida.

Briteissä on perinteistä lähteä kettujahtiin tai maastoilemaan suurella joukolla ja se on kokemus, johon tässä listassa haluan erityisesti keskittyä. Maastoilua kutsutaan sanalla "hacking" ja se on, miten olen siis käsittänyt, periaatteessa maastoilua ja maastoesteiden hyppäämistä. Kettujahti on aivan asia erikseen ja selvästi asiallisempi tapahtuma. Kaikki kaikessa sellainen yhteisöllinen ratsastus, perinteiset varusteet ja villi meno pelloilla ja metsäteillä kuulostaa ihanalta. Saattaisimpa jopa hypätä ojan tai risupuskan yli, jos sille tielle sattuisin!

8. Shetlandinsaaret



Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä haluaisin ehdottomasti päästä näkemään Shetlandinsaaret. Kauas pois Briteistä ei tässäkään listan viimeisessa kohdassa päästä mutta hieman pohjoisemmaksi kuitenkin. Shetlandinsaaret ovat pienten karvaisten ponien alkuperäsaari ja koostuvat yhdestä isosta saaresta ja muutamasta pienemmästä. Niitä ovat asuttaneet nämä pienet ponit jo vuosisatoja ja niitä liikkuu siellä vapaana vieläkin kuten Islannissa ja joissakin muissakin kolkissa maailmaa.

Shetlandinsaarissa on vain jotain niin alkukantaista ja mielenkiintoista, että tahdon siellä käydä. Kyse ei ehkä ole niinkään elämyksestä kuin mahdollisuudesta päästä luonnon ääreen ja lähes tutkimusmatkalle.


~

Siinä oli uuden vuoden kunniaksi hieman unelmointia. Ovatko nämä paikat sellaisia, joissa rakkaat lukijani olette jo käyneet tai haluaisitte itsekin käydä? Pahoittelen jos jotkut faktani ovat vääriä, kertoilen täällä pääasiassa omasta muististani ja kokemuksistani.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Page 1 of 366, chapter 1



Niin se vuosi vain kirmasi ohi kuin villi varsa ensimmäistä kertaa kesälaitumella. Ennen kuin huomasinkaan olin 18-vuotias, tanssinut tanssiaisissa, saanut ensimmäisen kunnon työpaikkani, viettänyt aikaa rannalla, aloittanut viimeisen lukiovuoteni ja kirjoittanut ensimmäiset ylioppilaskirjoitukseni. Mihin se kaikki aika vain lipesi? 365 päivää ja lähes 9000 tuntia tuntuvat todella pitkältä ajalta mutta ne katosivat kuin sormia napsauttamalla.

Sitä aina ajattelee uutta vuotta maailmaa muuntavana vuotena, jolloin sinusta tulee parempi ihminen, taitavampi ratsastaja, hyväntekijä ja tietysti treenaat itsesi myös kesäkuntoon. Ensimmäinen päivä tammikuuta ja olet puhtia täynnä, valmis näyttämään maailmalle kuka oikeasti olet. Ja hyvä niin. 2016 tulee olemaan minulle, kuten monelle muullekin, hyvin erikoinen, erilainen ja muistorikas vuosi. Valmistun tänä vuonna. Olen siitä vihdoinkin varma.

Kevään muuttuessa kesäksi vuoteni kuitenkin oikeasti vasta alkaa. Saan päähäni valkolakin ja astelen hymysuin aivan erilaiseen maailmaan, jonka ulkomuodosta en tiedä mitään. Se pelottaa minua ja minua ärsyttää etten kykyene näkemään tulevaisuuteni. Olisi mukavaa, jos voisin varmistua jatko-opiskelupaikasta ja olla sataprosenttisen varma, että kykenen elämään omillani jossakin uudessa kaupungissa uusien ihmisten, hevosten ja haasteiden keskellä... mutta en pysty.

Luottaen ajankulun nopeuteen kohta on jo helmikuu ja astun penkkarirekkaani jossakin hulvattomassa asussa taskut täynnä karkkia ja nautin elämästä. Niin aion nauttia, vaikka joutuisinkin elämään päivä kerrallaan. Helmikuussa on abivuoden hurvitteluiden lisäksi edessä myös erään pitkän matkan päättyminen ratsastukseni päättyessä Leppävaarassa. Yksi iso kysymysmerkki lisää elämääni, sillä harrastuksen jatkumismuoto on vielä vaakalaudalla. Erilaista elämä ilman Leppävaaraa tulee kuitenkin olemaan, enkä tiedä miten valmistautua tammikuun viimeistä perjantaita varten. En tiedä voiko lähes 9 vuotta kestäneen tarinan loppua varten edes valmistautua.

Vuosi sitten tein kolme lupausta blogissani. Minua harmittaa, etten katsonut taaksepäin niihin silloin kun olisin tarvinnut ohjaavaa kättä elämässäni mutta alitajuisestikin saavutin ne tavalla ja toisella. Olen edennyt ratsastajana paljon enkä halua olla vaatimaton kun sanon, että olen ylpeä siitä kuinka olen päässyt kisaamaan tasoa korkeammalle. Luotan nyt enemmän taitoihini ja uskallan jatkaa kehittymistä tietäen, että ajallaan pystyn mihin vain.

Kiitän vuotta 2015, vaikkei se todellakaan ollut helppo, ja odotan innolla vuotta 2016.