51: Jaksamisia ja uusia (kesä)tuulia

En olisi uskonut, että päätyisin tämän vuoden seuramestaruuksiin. Että olisin tässä missä nyt seison. Seuramestaruuksiin on tasan viikko ja sydän pamppailee jo, seitsemän päivän päästä tiedän onko 8 vuoden treenamisen aikana saanut mitään aikaiseksi. Eihän tämä niin iso asia ole, ajattelen. Mutta en ole muusta muutaman vuoden aikana haaveillutkaan kuin pääsystä sille tasolle, että voin esiintyä edukseni "isommilla kisakentillä" ja kisata mestaruudesta. Tähän asti osallisuuteni seuramestaruuksissa on jäänyt aidan toiselle puolelle ja vaikka sielläkin on kovin mukavaa ollut on upeaa ajatella, että tällä kertaa pääsen itse kouluaitojen sisään yrittämään parastani. Ja siitähän tässä kyse onkin, riittää, että antaa parhaansa eikä luovuta. Sitä yritänkin itselleni kovasti hokea.

Blogin päivittely on unohtunut karusti omalta osaltani viime viikkoina mutta hevoselämäni on ollut kovin yllätyksetöntä kiireen ja loppulukuvuoden pauhatessa. Estekauden jälkeen sain ratsukseni Kasperin, upeassa kunnossa yhä viipottavan vanhushevosen, viikon päästä seuramestaruusratsunakin tavattavan. Yhteistä ratsastusmenneisyyttä on kertynyt jonkin verran ja Kasper on oikein hyvä ratsu muutoinkin. Rataa varten meillä tuskin on turhan montaa kompastuskiveä, jos vain kumpikin keskitymme ja pysymme tasapainossa. Molemmat kun olemme kovin kohmeita persoonia ja vanhuuttaan jo potevan pojan vertyminen onkin kaiken a ja o sunnuntaita varten.

Vetreyden tärkeys huomattiin, kun perjantaina pääsimme tuulettumaan papan kanssa maastoon. Siellä ruuna esitti huvittavan upeita pitkiä askeleita ja kentälle päästessä se oli lämmennyt niin mukavasti, että jalka nousi koreasti vielä loppulaukoissakin.

Kaksi viikkoa takaperin ratsastus ei ollut yhtä rentoa kuin perjantaina, sillä tunti kului kulttuurishokista toipuessa. Luulisi, että 8 vuotta eri hevosten selässä rampanneena osaisi tottua yhä nopeammin erilaisiin hevosiin mutta siltä se ei ainakaan tunnu. Pitkää runkoa on vaikea saada kasaan, notkoa selkää nousemaan ja maahan sidottuja askeleita, iän kautta jäykistyneitä askeleita venymään. Kaiken kaikkiaan Kasper on kaukana hevosista, kuten Jollysta ja Cinderellasta, joiden selässä olen viettänyt paljon aikaa. Me molemmat vetreydyimme kuitenkin tunnin kuluessa ja erityisesti laukkojen jälkeen itselle jäi kovin hyvä tunnelma. Sama tunnelma välittyy toivon mukaan sunnuntain kisaradalle - h-hetkeä odotellessa!

Viime viikot ovat kuluneet myös tallitöitä tehdessä. Vihdoin ja viimein olen saanut nauttia myös hyväsäisistä työpäivistä, sillä aiemmin kesällä työskennellessä satoi räntää ja rakeita vaakasuoraan! Tänään aurinko paistoi ihanasti ja villien kesähevosten kanssa oli ihanaa puuhata. Tallille ovat saapuneet myös tallipääskyset, kesä on siis varmasti tulossa!

Rentoilua työpäivän päätteeksi (vaikka se olinkin minä, joka sen kaiken työn teki!)